Tästä se alkoi

Kaikki alkoi reilu kolme vuotta sitten, sitä ennen olin niin kuin kuka tahansa muu terve ja nuori tyttö. Harrastin paljon liikuntaa, olin energinen ja aktiivinen, sairastelin erittäin harvoin. Olin aloittamassa toista vuotta opintojen saralla, kaksoistutkintoa suorittaen. Kuitenkin marraskuussa 2011 rupesin sairastamaan kovia päänsärkyjä. Myös lihassärkyä, käsien voimattomuutta ja korvakipuja esiintyi päänsärkyjen lisäksi. Aamuisin kun nousin ylös, päätäni ei särkenyt lainkaan, mutta kivut voimistuivat aina iltaa kohden melkein sietämättömäksi. Tätä jatkui päivästä toiseen ja kävin päivystyksessä, jossa annettiin Imigrania ja Ketoriinia pääkipuihin. Ne antoivat vain hetkellisesti avun kipuihin.

Lyhyen ajan sisällä pääkipuni koveni ja oli kipeä riippumatta päivänajasta, kivut olivat kipuasteikolla tasolla yhdeksän. En pystynyt olemaan ylhäällä, sillä se lisäsi pääkipua kovasti. Lähdin uudelleen päivystykseen, jolloin ensimmäisen kerran otettiin pään magneettikuvaus. Kuvista epäiltiin pään laskimotukosta ja minut otettiin neurologian-osastolle tarkkailtavaksi. Säikähdin todella paljon, sillä enhän ollut kuin 16-vuotias.

Koko ilta ja seuraava yö olivat mahdottoman pitkiä! Kelasin elämäni läpi muutamissa sekunneissa, enhän ollut kerennyt elää sitä juuri yhtään. Paljon oli vielä kokematta ja paljon oli vielä annettavaa. Aamulla lääkäri tulikin kertomaan että kyse ei ollut tukoksesta, mikä helpotus! Tutkiminen siis jatkui… Minulta otettiin heti seuraavaksi selkäydinnäyte, jonka otto ei mennyt ihan niin kuin satukirjoissa. Näytettä otattaessa lääkäri tökkäsi neulalla suoraan hermooni, jolloin koko kehooni iski salama. Tunne oli kuin olisi saanut sähköiskun päästä varpaisiin asti. Sain ihan hirvittävät traumat koko toimenpiteestä! Nykyään rupean itkemään jos selkäydinnäyte joudutaan ottamaan, en pääse yli siitä tunteesta kun neula menee nikamien läpi, se on jotain ihan hirveää. Toimenpide ei ole jäänyt minulle siis ainoaksi. 

Kymmenien verikokeiden ja eri tutkimusten jälkeen sekä seitsemän vuorokauden sairaalassa vieton aikana lääkärit eivät löytäneet mitään vikaa minusta. Kivut eivät olleet helpottaneet yhtään. Kun eivät muuta keksineet niin sanoivat päänsärkyni johtuvan selkäydinnäytteen ottamisesta ja se kyllä korjautuisi veripaikan laiton jälkeen. Noh, veripaikka laitettiin ja tilanne ei korjaantunut. Yllätys yllätys, kyllähän minä sen tiesin. Sain muutenkin erittäin huonoa kohtelua sairaalassa olon aikana. Sain tulehduksen käteenkin kanyylista, jota ei voitu millään ottaa aikaisemmin pois. Sairaanhoitaja se siinä yritti peitellä koko tulehdusta lääkärille. Hoitoa käteen sain vasta kun veripaikan laittanut anestesialääkäri kärähti asiasta osaston hoitajille.

Koitti viimeinen yö osastolla, lähdin käymään vessassa. Yhtäkkiä vessassa olon aikana menetin näköni noin kymmenen minuutin ajaksi, jolloin kaikki värit ja ääriviivat alkoivat haalistua ja lopulta katosivat, jäljelle jäi vain pelkkä valkoinen valo, näin vain valkoista. En voinut soittaa hoitajaa, sillä en nähnyt mitään, ja lisäksi olin lukinnut vessan oven, joten sinne ei olisi muutenkaan kukaan päässyt. Kun lopulta näköni palautui, se tapahtui pikkuhiljaa, vähitellen aloin erottamaan ympäristöstäni ääriviivat ja pikkuhiljaa kaikki väritkin voimistuivat ja palautuivat normaaleiksi. Kävelin takaisin vuoteelleni, soitin kelloa ja hoitaja tuli paikalle. Kerroin tapahtuneesta, hoitaja ei reagoinut mitenkään, katsoi vain hölmistyneenä. Ainoa kysymys oli vain että näetkö nyt jotain? Epäilen että koko tilannetta ei edes raportoitu eteenpäin, sillä lääkäri seuraavana päivänä oli yhtä välinpitämätön eikä ottanut edes kuuleviin korvinkaan kun kerroin yöllisestä näönmenetyksestä. Joka tapauksessa, tässä vaiheessa jouduin kotiin lääkityksenä Tramal 50mg kolmesti päivässä, joka ei tehonnut ollenkaan. Myöhemmin lopetin kokonaan Tramalin syönnin, turvaudun siihen vain äärimmäisissä hätätapauksissa, kun tuntuu etten muuten kivuiltani selviä. Ikävä kyllä vaikka syön vain todella harvoin Tramalia, se ei tahdo enää auttaa äärimäisiin kipupiikkeihin.

Jouduin pian palaamaan takaisin sairaalaan, sillä osastolta saamani antibiootit eivät auttaneet kädessäni olevaan tulehdukseen. Käsi oli todella kipeä, se oli todella punainen ja turvonnut kämmenen kohdalta. Tulehdus nousi melkein kyynertaipeeseen asti. Päädyinkin sitten kirurgian-osastolle jossa käteni kyllä hoidettiin kuntoon, mutta eiväthän he puuttuneet mitenkään pääni kipuihin.

Tilanteeni kotona jatkui samanlaisena koko marraskuun lopun sekä joulukuun. Joulukuun alussa pystyin olemaan taas jalkeilla ja päänsärky vähän hellitti mutta jo joulukuun lopulla päänsärky taas yltyi niin pahaksi että jouduin uudelleen sairaalaan. Tällä kertaa en ymmärtänyt enää mitä ihmiset puhuivat minulle, en vain ymmärtänyt suomea. Aivoni eivät pystyneet käsittelemään juuri kuultuani tietoa ollenkaan, myös ajatuksen kulku hidastui ja puheen tuottamisessa oli hitautta. Aivoni tuntuivat olevan sumussa. Neurologian osastolla vietin huimat neljä päivää, jonka aikana ei selvinnyt mitään. Tästä alkoi myös muistiongelmat.

Opiskeluni kärsi kovasti sairasteluistani. En pystynyt olemaan koko marraskuun tai joulukuun aikana koulussa. Palasin opiskelujen pariin tammikuussa joululoman jälkeen puolikuntoisena. Tilanteeni päänsärkyjen kanssa ei yhtään hellittänyt, jatkoin vain sinnikkäästi opiskeluja. Tällä kertaa kuvioihin astui huimaus. Sain usein melko voimakkaita huimauskohtauksia, jotka jäivät pysyäkseen, kuten myös päänsärky.

Kävin yksityisellä puolella tapaamassa lääkäriä, hän laittoi lähetteen takaisin neurologian poliklinikalle jossa otatettiin pään magneettikuvat toisen kerran. Tälläkään kertaa päästäni ei löytynyt mitään poikkeavaa. Kokeiluun sain Triptylin. Lääke ei auttanut yhtään, sain vain kamalia sivuvaikutuksia kuten näköhäiriöitä, suunkuivumista ja väsymystä.

Vuoden 2012 helmikuusta aina huhtikuun alkuun asti, tilanteeni oli sama. Kauheat pääkivut asteikolla yhdeksän tai kymmenen, ja sinnittelin koulussa. Päivystykseen oli turha lähteä, sillä en saanut siellä enkä sairaalan puolella apua. Mitkään kipulääkkeet, joita minulle annettiin, eivät vain auttaneet pääkipuihin. Heti alkuun sain jo hylätä tavallisimmat kipulääkkeet kuten Burana, Banadol, Panacod jne… Huhtikuun vaihtuessa toukokuuhun, vaihtui myös pääkipuni luonne ja se vain paheni sekä huimauskohtaukset alkoivat pahentua. Päässä oli nyt paineen tunne joka puolella päätä, välillä tuntui vihlovaa kipua ohimoilla. Pääni meni välillä niin araksi etten pystynyt edes tyynyllä makaamaan, sillä se tuntui yhtä kovalta kuin kivi. Kipu ei hellittänyt enää öisinkään, en saanut juuri nukuttua kipujen takia. Tähän asti olin päässyt hengähtämään edes öisin päivän kivuilta.  Samaan aikaan huomasin että ääreisverenkiertoni alkoi heikentyä, käteni ja jalkani menivät aina jääkylmiksi sekä suutani kuivasi koko ajan. Tästä asti olen kärsinyt kylmäsormisuudesta ja – jalkaisuudesta. Toukokuun aikana sairastin myös flunssaa, minulla oli kuumetta ja alkoi hirveä väsymys.

Heinäkuussa olin taas niin huonossa kunnossa että minut oli pakko viedä taas päivystykseen. Siellä sain taas sen tavallisen koktailin lääkkeitä kankkuuni, jotka eivät auttaneet. Tällä kertaa minua ei otettu osastolle, yövyin ensiavun puolella sillä aamulla Neurologian lääkäri tuli juttelemaan minulle. Sain diagnoosiksi jännityspäänsäryn ja taas uutta lääkettä syötäväksi ja kotiin. Olin vain päivän kotona kun kivut alkoivat taas sietämättömiksi enkä kipujen takia saanut nukuttua ja taas oli lähtö päivystykseen. Tällä kertaa minut otettiin osastolle. Siellä kuitenkaan minulle ei tehty mitään, katsottiin vain vanhoja papereita ja tutkimuksia, väittivät edelleen päänsärkyjen johtuvan jännityspäänsärystä. Fysioterapeutti tutki minut osastolla ollessani ja kävin myös työterveyshuollon fysioterapeutilla, molemmat sanoivat että eivät näe selvää syytä että juuri jännityspäänsärky aiheuttaisi päänsäryt, sillä oireet olivat niin moninaiset. Sain taas uusia lääkkeitä kokeiltavaksi. Hampaat myös tarkistettiin siltä varalta että kivut johtuisivat hammasongelmista, mitään selittävää ei kuitenkaan löytynyt. Minulta oli muutenkin lopetettu juuri hampaiden oikomishoito.

Elokuussa alkoi taas aherrus opiskelujen parissa. Tällä kertaa aloitin vuoteni lukiopuolella ammatillisen sijaan. Päänsärkyni pahenivat taas koulun alkaessa samoin tuli kuvioihin yhä voimakkaampi väsymys. Vaikka minulla oli ensimmäisen jakson aikana vain vähän oppitunteja, noin kolmen tai neljän tunnin pituisia päiviä, en meinannut millään jaksaa olla koulussa. Normaalisti olisin tehnyt kahdeksan tuntisia päiviä ja vielä käynyt illasta iltalukiossa. Matematiikan tunnit olivat hirveitä, aivotyöskentely laukaisi aina päänsäryt. Päänsäryt myös voimistuivat muustakin aivotyöskentelystä kuten lukemisesta, musiikin kuuntelusta tai muusta opiskelusta. Mutta useimmiten minun ei tarvinnut tehdä mitään päänsärkyjen saamiseksi.

Liikuntaa en ole pystynyt harrastamaan juuri ollenkaan kun oireeni alkoivat. Sillä pääni oli niin herkkä kaikelle tärähtelyille ja paineelle mitä liikunnasta seurasi. Välillä kun pyöräilin väsyneenä kotiin, väsähdin kesken matkan ja kivut voimistuivat niin paljon että jouduin soittamaan äitiäni hakemaan minut matkan varrelta. Syyskuun aikoihin meinasin menettää jälleen kerran näköni.

Päänsäryt ovat olleet marraskuusta 2011 asti lähes jokapäiväisiä ja kipuasteikon tasolla yhdeksästä kymmeneen. Ne ovat olleet poissa noin yksi tai korkeintaan kolme päivää. Huimauskohtauksia on esiintynyt koko ajan ja olen ollut hirveän väsynyt. Muistiongelmia on edelleen. Mitkään lääkkeet eivät ole juuri helpottaneet pääsärkyjä. Pelkästään jo päänsäryt hankaloittivat, häiritsivät ja vaikeuttivat elämääni todella paljon. Kunpa olisinkin tuolloin tiennyt mitä kaikkea muuta minun on vielä koettava. Ainoana neuvona mitä lääkäreiltä sain on ollut opetella elämään kipujen kanssa. Täytyy kyllä myöntää että pienillä elämänmuutoksilla sain päänsärkyni myöhemmin enemmän hallintaan, mutta se on vaatinut hirveän paljon muutoksia elämässä, eikä se ole vienyt päänsärkyjä kokonaan pois.