29.6.2020
Yrttiprotokollaa takana 25 kokonaista päivää. Aloitin kuukausi sitten Cowdenin protokollan. Joitakin päiviä on jäänyt välistä ja joinain päivinä en ole onnistunut ottamaan kaikkia neljää kertaa tippoja päivän aikana pahentuneen olon ja herxien takia. On ollut pakko pitää välipäiviä ettei oireet voimistu liian rankoiksi.
Ensimmäisten kolmen viikon aikana en huomannut juuri muutosta olotilassani. Viikko sitten vointini romahti totaalisesti.
Mitä tapahtui kesäkuun jälkeen
Yritin jatkaa Cowdenin protokollaa mutta jouduin lopettamaan sen. Olisin tarvinnut uusia yrttipulloja joihin ei ollut varaa, joten luovuin protokollan käyttämisestä. Uskon tämän olevan valittettavan yleistä että oman taloudellisen tilanteen takia ei ole varaa hoitaa itseään. En usko että vointini romahti sen Cowdenin protokollan takia. Uskon että kehoni ei vain kestänyt sitä kaikkea kuormitusta mitä se oli joutunut kestämään.
Minun työsopimukseni loppui elokuun lopulla, johon asti olin sairaslomalla romahtaneen terveyteni takia. Olin todella huonossa koko heinäkuun. En pärjännyt enää yksin kotona. Sain apua siskoltani kaupassa käyntiin, ruoan laittoon sekä siivoamiseen. Äitini tuli lopulta seurakseni ainakin viikoksi, ellei jopa kahdeksi viikoksi. En muista tarkkaan. Hän auttoi minua kaikessa. Muistan kun lähdin käymään hänen kanssaan kaupassa, jouduin turvautumaan ostoskärryyn. Nojasin ostoskärryä vasten ja käytin sitä tukena ja apuna liikkumiselle. En tahtonut pystyä kävellä yksin niin pitkiä aikoja. Väsyin todella nopeasti ja sain vapina-/kouristusoireita. Käveleminen oli raskasta ja hankalaa. Muistan myös että kävimme rannalla, jotta pääsisin välillä pois neljän seinän sisältä. Väsähdin silläkin reissulla erittäin pahasti vaikka vain istuin autossa matkan rannalla ja rannallakin vain istuin ja otin aurinkoa.
Syksy ja loppuvuosi
Syksy ja koko loppuvuosi meni toipumisessa. Tiesin että toipumisessa tulee todennäköisesti menemään pitkään. Kuukausia, jopa vuosia. Yritin saada itseäni siihen kuntoon että pärjäisin yksin kotona ilman suurempia ongelmia ja voisin palata liikunta harrastuksieni pariin. Ilman että joutuisin lepäämään useamman päivän tekemättä mitään liikuntasuorituksen tai sen jälkeen että olen siivonnut asuntoni.
Syksy ja loppu vuosi oli rankkaa. Kärsin noin kaksi kuukautta kovasta väsymyksestä/fatiikista, joka eteni siihen pisteeseen asti että kykenin vain makoilemaan päivästä toiseen, kykenemättä juuri tekemään mitään. Hyvä kun sain tehtyä itselleni edes ruokaa. En tahtonut pysyä hereillä edes päivisin vaikka olin nukkunut yössä yli 12h. Joulukuuhun mennessä tilanne alkoi normaalisoitumaan, kykenin tekemään joinain päivinä kotitöitä, kykenin harrastamaan liikuntaa satunnaisesti ja olemaan jonkin verran muutenkin aktiivinen. Silti mitään selkeää rutiinia ja tasapainoa en saanut aikaiseksi.
Sain oppia ison oppiläksyn. Jos joskus tulevaisuudessa saan itseni yhtä hyvään kuntoon en lähde edes yrittämään tekemään täysipäiväisesti töitä. Lisäksi luovun kokonaan sosiaali- ja terveysalan töistä, minusta ei ole siihen enää. Vaikka olisin alottanut paljon pienemmällä työtuntimäärällä viikossa, uskon että se olisi vain pitkittänyt romahtamista. Onneksi en päässyt opiskelemaan ensihoidon koulutusohjelmaan. Ainakaan minun ei tarvitse enää miettiä olisiko minusta takaisin hoitoalan töihin. Nyt viimeistään pitää valita uusi suunta elämälle.
