Kun sairaus vie voimat

Minulla oli tänään soittoaika lääkärini kanssa. Sain kuulla borrelia kokeiden tulokset. Minusta siis oli otettu Borrelia Elispot, CD57 ja Keuhkoklamydia. Borrelia Elispotissa minulla oli laskenut vain yksi ainoa arvo yhdellä pykälällä, CD57 oli hiukan laskenut, se oli ennen 33 ja nyt 32. Keuhkoklamydia oli raja-arvoinen. Olen näistä tuloksista todella pettynyt, koska aikaa on kuitenkin kulunut reilu puoli vuotta kun viimeksi näitä arvoja on mitattu. Olisin toivonut paljon parempaa edistystä puolessa vuodessa. Ja vaikka CD57 oli laskenut vain yhdellä numerolla, ja tiedän että se vaihtelee todella paljon hoitojen aikana, olisin odottanut että se olisi noussut paljon korkeammaksi. Mutta toisaalta en ole yllättynyt tuloksista jos miettii omaa olotilaani. Siihen nähden ne ovat paikkaansa pitäviä. Pieni takaisku, ei tästä paranekaan niin nopeaa kuin olisin luullut. Olen jo ihan valmis luopumaan tästä, onko ketään vapaaehtoisia? 

Tämä päivä meni hyvin normaalisti, kuten perjantaipäivät yleensä menee. Eli kaupassa käyden ja viikonloppusiivousta tehden. Minun pitää olla kuitenkin tyytyväinen siihen että nämä asiat onnistuvat jo suht hyvin saman päivän aikana! Lähtökohta oli se, etten pystynyt imuroimaan edes viittä minuuttia tai keittämään itselleni aamulla puuroa ilman että olisin väsynyt niin totaalisesti, että oli pakko mennä lepäämään. Tähän nähden tämä on valtava edistys. Asia mikä jäi harmittamaan, on se että minulla ei ole ollut enää voimia koko loppu päivänä soittaa viulua. En tiedä olenko koskaan kertonut rakkaasta viuluharrastuksestani, mutta nyt ainakin kerroin. Olin suunnitellut aamusta asti että tänään harjoittelen sitten kunnolla, niin paljon kuin sielu sietää! Saan viulun soittamisesta ihan valtavaa nautintoa. Ja se on asia mitä en lopeta vaikka kuinka halvaukset tai pakkoliikkeet yrittäisivät estää. Aloitin viulunsoiton yhdeksän-vuotiaana serkkuni opastuksella. Soitinkin hänen opissaan kolme vuotta. Sitten se jäi, sillä serkkuni lähti ulkomaille töihin ja silloisella kotipaikkakunnalla ei ollut mahdollisuutta sitä harrastaa. 15-vuotiaana kiinnostuin todella paljon viulun soittamisesta. Kiinnostus oli ollut koko ajan taka-alalla, mutta nyt kun olin vanhempi osasin etsiä netistä tietoa ja opastusta. Lainasin taas samaa sukulaisteni viulua, jolla olin soittanut 9-11 -vuotiaana. Viulu oli minulle tietenkin pieni, mutta kun ei muutakaan ollut tarjolla niin se kelpasi oikein hyvin. Jossain vaiheessa kyllästyin soittamaan liian pientä viulua ja ostinkin sitten oman. Rakastan sitä hyvin paljon. Harjoittelin itsenäisesti 19-vuotiaaksi asti, jonka jälkeen minulle tarjoutui paikka musiikkipedagogiopiskelijan pedioppilaana. Kiitos ihanan opettajani, olen edistynyt paljon kahden vuoden aikana hänen opetuksessa. Kunpa saisi jatkaa aina hänen opissaan.

Kello oli vähän yli kolme kun sain lopetettua siivoamisen. Tänään olin aivan poikki kauppareissun ja siivoamisen jäljiltä. Todella väsynyt. Rupesin itkemään väsymyksestä ja siitä etten voinut soittaa viulua. Se yksi ja ainoa asia jota olin odottanut koko päivän aamusta asti ja nyt ei ollut enää voimia soittaa! Onneksi sain voimahalin ja lohdutusta avopuolisoltani. Ihana kuulla kun joku sanoo että ei se haittaa vaikka on väsynyt. Olin juuri sanonut että olen todella kyllästynyt ja väsynyt tähän sairauteen ja olemaan jatkuvasti väsynyt. Menen nukkumaan ja olen väsynyt. Herään aamulla ja olen väsynyt. Siitäpä se päiväni oikeastaan koostuu. Yritän herättyäni olla hyvin pirteä ja peittää väsymyksen, tehdä kaikkea mahdollista mitä normaalisti ihminen tekisi, mutta eipä tätä voi koko ajan huijata.

Minulla on vain yksi toive joululle…Että parantuisin ja muut myös tästä kamalasta sairaudesta…Muuta en toivo. Se olisi paras joululahja ikinä! <3

En tiedä oletteko koskaan törmänneet lusikkateoriaan. Jaan sen nyt täälläkin, sillä se on todella hyvä selitys havainnollistamaan oikeastaan mitä tahansa sairautta ja pätee borrelioosin myös erittäin hyvin.

The Spoon Theory 
by Christine Miserandino 
http://www.butyoudontlooksick.com/

Paras ystäväni ja minä olimme kahvilassa juttelemassa. Kuten tavallista oli melko myöhä ja nautimme ranskalaisia kastikkeen kera. Kuten kaikki yliopistoikäiset tytöt vietimme paljona ikaa kahviloissa puhuen pojista, musiikista ja muista tyhjänpäiväisistä asioista, jotka tuntuivat niin tärkeiltä siihen aikaan. Harvoin puhuimme mistään erityisen vakavasta vaan vietimme suurimman osan ajasta nauraen yhteisille jutuille.

Kun olin ottamassa lääkkeitäni välipalan kera normaaliin tapaani, ystäväni katsoi minua kiusallinen ilme kasvoillaan sen sijaan, että olisi jatkanut keskustelua. Sitten yhtäkkiä hän kysyi minulta miltä tuntui sairastaa lupusta. Olin hämmentynyt, enkä vain siksi että hän esitti minulle tämän tuulesta temmatun kysymyksen, vaan myös siksi, että oletin hänen tietävän kaiken mikä lupuksessa oli tietämisen arvoista. Hän kävi lääkärillä kanssani, näki minun kävelevän kepin kanssa ja oksentavan vessassa. Hän oli nähnyt minun itkevän kivusta. Mitä muuta tarvitsisi tietää?

Aloin höpöttää pillereistä, särystä ja kivusta, mutta hän jatkoi erilaisen vastauksen takaa ajamista eikä näyttänyt olevan tyytyväinen siihen mitä sai minusta irti. Olin yllättynyt sillä hän oli sentään ollut huonetoverini ja ystäväni jo vuosien ajan; Luulin hänen tietävän mikä lupuksen lääketieteellinen määritelmä on. Sitten hän katsoi minua se ilme kasvoillaan, jonka jokainen sairas ihminen tietää hyvin: Ilme oli puhtaan utelias sellaista asiaa kohtaan mitä kukaan terve ei voi koskaan täysin ymmärtää. Hän kysyi miltä tuntui olla minä. Miltä tuntui olla sairas, mutta ei fyysisesti.

Yrittäessäni kerätä tyyneyttäni takaisi katsahdin ympäri pöytää etsien apua tai johdatusta, tai edes pientä viivytystä jotta minulla olisi aikaa miettiä. Yritin löytää oikeita sanoja. Miten vastaan kysymykseen johon en ollut koskaan pystynyt vastaamaan edes itselleni? Miten selitän jokaisen yksityiskohdan ja tunnetilan sairaan elämästä? Olisin voinut antaa periksi, heittää vitsin ilmaan kuten yleensä olisin tehnyt ja sen jälkeen vaihtaa aihetta, mutta muistan ajatelleeni, että jos en yritä selittää tätä nyt, en voisi koskaan olettaa hänen ymmärtävän. Jos en voinut selittää tätä parhaalle ystävälleni, miten voisin ikinä yrittää selittää maailmaani kellekään muulle? Minun oli pakko yrittää.

Sillä hetkellä lusikkateoria sai alkunsa. Nappasin nopeasti kaikki lusikat mitä pöydällämme oli, sekä kaikki lusikat myös muista pöydistä. Katsoin ystävääni silmiin ja sanoin "Ole hyvä, sinulla on lupus." Hän katsoi minua hieman hämmästyneesti, kuten kuka tahansa jolle lyödään käteen kourallinen lusikoita. Kylmät metalliset ruokailuvälineet kolisivat käsissäni ojentaessani niitä hänelle.

Selitin hänelle, että ero sairaan ja terveen välillä on se, etä sairas joutuu jatkuvasti tekemään valintoja mitä lopun maailman ei tarvitse tehdä. Terveillä on vapaus olla valitsematta samalla lailla, lahja, jota monet pitävät itsestäänselvyytenä.

Useimmat aloittavat päivänsä rajoittamattomien mahdollisuuksien kanssa, heillä on energiaa tehdä mitä he ikinä haluavat, etenkin nuorilla ihmisillä. Suurimman osan ajasta, heidän ei tarvitse murehtia tekojensa tai valintojensa seurauksia. Vastauksessani käytin siis lusikoita kuvaamaan tätä kohtaa. Halusin että ystävälläni oli jotain konkreettista jota pidellä käsissä, jonka voisin sitten ottaa häneltä pois, kuten monet sairaat tuntevat menetyksen tunnetta sairauden vieden heiltä pois jotain tärkeää: Terveyden. Jos minä kontrolloisin hänen lusikoidensa määrää, hän ymmärtäisi miltä tuntuu kun joku tai jokin, kuten lupus, kontrolloi minun elämääni.

Hän nappasi lusikat innoissaan. Hän ei ymmärtänyt mitä olin tekemässä, mutta hän oli aina valmis hauskanpitoon, joten luulen että hän uskoi minun olevan kehittämässä yhteistä vitsiä kuten normaalisti vakavista asioista puhuttaessa. Hänellä ei ollut aavistustakaan kuinka vakavaksi tämä oli menossa.

Pyysin häntä laskemaan lusikkansa. Hän kysyi miksi ja selitin, että terve olettaa hänellä olevan loputon varasto "lusikoita". Mutta nyt kun sinun täytyy suunnitella päiväsi, sinun tarvitsee tietää tarkalleen kuinka monen "lusikan" kanssa sen aloitat. Se ei tarkoita, ettetkö menettäisi joitakin niistä matkan varrella, mutta ainakin se auttaa sinua ymmärtämään mistä aloitat. Hän laski 12 lusikkaa. Sitten hän naurahti ja sanoi tahtovansa lisää. Kieltäydyin ja kun hän näytti pettyneeltä, tiesin heti, että tämä peli tulisi toimimaan. Olen itse toivonut lisää "lusikoita" vuosien ajan enkä siltikään ole löytänyt tapaa kerätä niitä, joten miksi hänelle pitäisi suoda se etuoikeus? Sanoin hänelle myös, että hänen tulisi olla jatkuvasti tietoinen siitä kuinka monta lusikkaa hänellä oli kädessään eikä missään nimessä tiputtaa niitä, sillä hän ei voi koskaan unohtaa, että hänellä on lupus.

Pyysin häntä listaamaan jokapäiväiset tehtävänsä, myös kaikkein yksinkertaisimmat ja normaaleimmat. Kun hän selitti askareitaan ja aktiviteettejaan selitin hänelle, että jokainen niistä maksaa hänelle lusikan. Hänen hypätessä suoraan "valmistaudun töihin lähtöön" ensimmäisenä päivän aktiviteettina keskeytin hänet ja otin hänen kädestään lusikan. Minä lähes hyppäsin hänen kurkkuunsa sanoen "Ei! Et voi vain nousta ylös. Sinun täytyy pakottaa silmäsi auki jonka jälkeen huomaat olevasi myöhässä. Et nukkut yöllä kovin hyvin. Sinun täytyy ryömiä ylös sängystä jonka jälkeen, ennen mitään muuta, sinun täytyy tehdä itsellesi ruokaa. Jos et syö, et voi ottaa lääkkeitäsi, ja jos et ota lääkkeitäsi, voit samantien luovuttaa loputkin lusikkasi tältä päivältä ja huomiselta." Otin nopeasti pois lusikan ja hän huomasi, ettei ollut edes pukeutunut vielä. Suihkussa käyminen maksoi hänelle lusikan, tavallinen hiusten pesu ja säärien ajeleminen. Ylös alas kurottelu aikaisin aamulla maksaisi normaalisti enemmän kuin yhden lusikan, mutta ajattelin olevani hieman armollinen hänelle; En halunnut pelästyttää häntä totaalisesti aivan heti. Pukeutuminen oli taas yhden lusikan arvoinen. Pysäytin hänet ja kävin vaihe vaiheelta lävitse jokaisen aamuaskareen näyttäen hänelle kaikki ne pienet yksityiskohdat joita hänen piti ajatella. Et voi vain heittää vaatteita päällesi kun olet sairas. Jos sinulla on mustelmia sinä päivänä, on hihat hyvä ratkaisua, ja jos on kuumetta, tarvitset lämmintä vaatetta. Selitin, että sairaan tarvitsee valita vaatteet jotka ovat fyysisesti mahdollista pitää päällä ja käytännöllisiä, sillä jos käsiini särkee sinä päivänä, ovat esimerkiksi napit pois laskuista. Jos hiuksia lähteepäästä normaalia enemmän, minun tarvitsee käyttää myös enemmän aikaa näyttääkseni edustavalta. Todennäköisesti sinusta myös tuntuu pahalta se, että tähän kaikkeen kului kaksi tuntia aikaa.

Luulen, että hän alkoi ymmärtää kun hän ei teoriassa ollut edes päässyt töihin, vaikka hänellä oli jäljellä ainoastaan 6 lusikkaa. Kehotin häntä valitsemaan loppupäivän viisaasti, sillä kun "lusikat" ovat menneet, ne ovat menneet. Joskus voit lainata huomisen "lusikoista", mutta voit sitten vain kuvitella kuinka vaikea seuraavasta päivästä tulisi pienemmällä varastolla. Selitin myös, että sairas elää kokoaikaisen pelon kanssa, että huomenna saatan olla flunssassa, saada tartunnan, tai mitä tahansa muuta vastaavaa. Et siis halua varastosi käyvän vähiin, sillä et voi koskaan tietää milloin todella tarvitset niitä. En halunnut masentaa häntä, mutta minun tuli olla realistinen, ja ikäväkyllä valmistautuminen pahimpaan on jokapäiväinen osa elämääni.

Kävimme loppupäivän lävitse, ja hitaasti hän oppi, että lounaan väliin jättäminen maksoi hänelle lusikan, kuten myös junassa seisominen, sekä tietokoneella kirjoittaminen liian pitkään. Pakotin hänet tekemään valintoja ja ajattelemaan asioita eri tavalla. Hypoteettisesti ajatellen, hänen piti valita olla hoitamatta muita asioita jotta hän voisi syödä illallista sinä päivänä.

Kun pääsimme hänen kuvitteellisen päivänsä iltaan hän sanoi olevansa nälkäinen. Listasin, että hänen täytyi syödä illallista, mutta hänellä oli vain yksi lusikka jäljellä. Jos hän kokkaisi, hänellä ei olisi energiaa tiskata. Jos hän lähtisi ulos syömään, voisi olla liian vaarallista ajaa takaisin kotiin. Kerroin myös, että en edes viitsinyt vaikeuttaa peliä hänen olevan niin huonovointinen, että kokkaaminen oli poissa pelistä joka tapauksessa. Hän päätti tehdä keittoa, se oli helppoa. Sitten sanoin kellon olevan vasta 7, hänellä olevan loppu ilta edessä vain yhden lusikan kanssa, joten voit tehdä jotain hauskaa, tai siivota asuntosi, tai tehdä muita askareita, mutta et voi tehdä kaikkea.

Näin häntä harvoin tunteellisena, joten kun näin hänet järkytteneenä tiesin että olin pääsemässä tavoitteeseeni. En halunnut hänestä tuntuvan pahalta, mutta samalla olin iloinen tajutessani, että ehkä olin vihdoin saanut jonkun ymmärtämään itseäni. Hänellä oli kyyneliä silmissään kun hän kysyi minulta: "Christine, miten teet sen? Käytkö tosiaan tämän läpi päivittäin?" Selitin hänelle toisten päivien olevan toisia helpompia. En silti voi ikinä unohtaa lupusta tai saada sitä menemään pois, sitä täytyy ajatella jatkuvasti. Ojensin hänelle lusikan jota olin pitänyt itselläni varalta. Sanoin "Olen oppinut elämään extra lusikka taskussani, kaiken varalta. Aina tarvitsee olla varautunut."

Vaikein asia mitä olen koskaan joutunut opettelemaan on olla paikallaan ja olla tekemättä kaikkea. Taistelen asian kanssa vielä tänäkin päivänä. Inhoan ulkopuolelle jäämistä, joutumista valita jäämään kotiin, tai sitä kun en saa asioita tehtyä vaikka haluaisin. Halusin hänen kokevan sen turhautumisen. Halusin hänen ymmärtävän, että kaikki se mitä muut saavat helpolla on minulle sata pientä asiaa yhdessä. Minun tulee ottaa huomioon sää, oma lämpöni, koko päivän ohjelma alusta loppuun ennen kuin voin käydä ensimmäisen asian kimppuun. Kun muut ihmiset yksinkertaisesti vain tekevät asioita, minun tarvitsee tehdä suunnitelma aivain kuin strategioisin sotaa. Ero terveen ja sairaan välillä on elämäntyyli. Ero on kykeneväisyydessä ei-ajatteluun ja vain-tekemiseen. Kaipaan sitä vapautta. Kaipaan sitä aikaa, kun minun ei tarvinnut laskea "lusikoita".

Kaiken tämän tunteellisuuden ja puhumisen jälkeen huomasin ystäväni olevan surullinen. Ehkä hän viimein ymmärsi. Ehkä hän tajusi, että hän ei koskaan pystyisi rehellisesti sanomaan ymmärtävänsä. Mutta nyt hän ei ehkä valittaisi enää niin paljon, kun olen kykenemätön lähtemään illalliselle ulos, tai kun hänestä tuntui, että hänen täytyi aina vierailla minun luonani. Halasin hätnä kun kävelimme ulos kahvilasta. Minulla oli viimeinen lusikka kädessäni ja sanoin "Älä huoli. Otan tämän siunauksena. Minut on pakotettu ajattelemaan kaikkea mitä teen. Tiedätkö kuinka monta lusikkaa ihmiset tuhlaavat päivittäin? Minulla ei ole mahdollisuutta tuhlata aikaani tai lusikoitani, ja valitsin viettää tämän hetken kanssasi."

Siitä illasta pitäen olen käyttänyt lusikkateoriaa selittämään elämääni useille ihmisille. Itseasiassa perheeni ja ystäväni viittaavat lusikoihin kaiken aikaa. Siitä on tullut koodisana sille mitä voin ja mitä en voi tehdä. Kun ihmiset ymmärtävät lusikkateorian he näyttävät ymmärtävän minua paremmin. Mutta luulen, että he tämän jälkeen myös elävät elämäänsä hieman erilailla. Luulen, että tämä teoria ei ole käytettävissä vain lupukseen, vaan mihin tahansa muuhun sairauteen tai vaivaan. Toivottavasti ihmiset eivät pidä kaikkea itsestäänselvyytenä. Annan itsestäni palan sanonnan kaikissa määritelmissä kun teen mitä vain. Siitä on tullut sisäpiirin vitsi. Olen tullut kuuluisaksi sanoessani ihmisille vitsaillen, että heidän tulisi tuntea itsensä tärkeiksi minun viettäessäni aikaa heidän kanssaan, koska heillä on nyt yksi minun "lusikoistani".

© 2003 by Christine Miserandino Butyoudontlooksick.com

http://www.reumaliitto.fi/tulenuori/blogi/?x359704=374150

Minun pitää olla kuitenkin tyytyväinen siihen että en istu tälläkään hetkellä pyörätuolissa, kuten monet muut yhtä pitkälle edenneen borrelioosin kanssa. Pitää vain olla kärsivällinen ja kohdata jokainen päivä sellaisina kuin ne ovat, eikä yrittää muuta.

Voimahalit kaikille! <3

Sairaus alkanut jo aiemmin

Sitä on taas kuukausi vierähtänyt enkä ole saanut aikaiseksi kirjoittaa. Tuntuu että viikot menevät ihan liian nopeaa. Huonovointisena sitä ei edes jaksa vaivautua kirjoittamaan. Jos mietin mitä kuukausi on pitänyt sisällään, paljon on tapahtunut, mutta vain muutaman päivän olen tuntenut oloni hyväksi.

Kävin isäinpäivänä katsomassa rakkaita isovanhempiani. He ovat todella tärkeitä minulle. Ihana päivä. Pääsi näkemään myös muitakin sukulaisia. Harmi vain sain pahoja sydänoireita ja sen jälkeen niitä on ollutkin tasaiseen tahtiin. Aluksi luulin että suuta kuivasi vain sen takia että asunnossa oli niin lämmin, mutta osasin yhdistää sen sydänoireisiin siinä vaiheessa kun rintaan alkoi sattua. Kipu säteili vasempaan käteen. Sitten alkoi pyörryttää ja tuli hirveä väsymys, tuntui kuin happi loppuisi. Minusta on tuntunut koko ajan että kipu tulee aortasta, aivan sydämen yläpuolelta. Se usein kipuilee itsestään, mutta useasti kun tekee jotain.

Matkalla kotiin tajusin itselleni jotain hyvin valaisevaa. Ehkä olen sairastanut borrelioosia jo kauemmin. Ehkä sain uuden tartunnan kesällä 2009. Sillä ei kenelläkään voi edetä tämä näin pahaksi vain muutamassa vuodessa, ellei sitä ole sairastanut jo kauemmin tai saanut uusia tartuntoja. Mieleeni nousi epämääräisiä oireita lapsuudesta, jotka alkoivat noin kymmenenvuotiaana. Niihin aikoihin sain elämäni ensimmäisen penikkataudin, sen jälkeen niitä on ollutkin vähän väliä. Minun ei tarvinnut liikkua mitenkään erityisen paljon saadakseni sellaisen. Olin todella aktiivinen ja liikunnallinen lapsi. Kun tulin koulusta, tein läksyt, söin välipalaa ja lähdin ulos leikkimään kavereiden kanssa. Siellä sitten olin, juoksin ja menin pitkin metsiä, joka päivä. Välissä kävin syömässä päivällistä ja sitten uudelleen ulos iltaan asti. Päivien aikana tuli varmasti monta kymmentä kilometriä täyteen. Vähän vanhempana tuli sitten lenkkeiltyä. Joten kärsin penkikkataudista nuorella iällä samaan aikaan kun muut ikätoverini eivät tienneet mikä se on.

Silmäoireet. Käytin ala-asteen viimeisinä vuosina silmälaseja. Minulla ei ollut huonoa näköä, eikä silmäni karsastanut. Mutta tuntui silti sille että en nähnyt tarkasti ja hyvin. Tätä jatkui vielä seitsemännen ja kahdeksannen luokan. Sen jälkeen en ole silmälaseja pitänyt.

Huimaus ja lonkkakivut. Seitsemännen luokan aikana minua rupesi huimaamaan aina välillä, eikä syytä siihen löytynyt. Sitten sain hirveitä lonkkakipuja. Tuntui kuin lonkka olisi lähtenyt paikoiltaan. Muistan muutenkin outoja kipuja kehossa, jotka hyppivät paikkaa. Ne olivat niin pieniä ja hetkellisiä etten välittänyt niistä.

Olen tullut siihen johtopäätökseen että olen alkanut oireilla jo noin kymmenen vuotta sitten ja saanut uuden tartunnan 2009 kesällä. Siten pystyn järkeilemään itselleni miksi sairauteni on edennyt jo näin rajuksi. Voi olla että olen tartunnan saanut jo vauvana ja se puhkesi 2004–2005 vuosina.

Kerroin näistä omista ajatuksistani lääkärilleni heti seuraavalla lääkärin käynnillä ja hän oli asioista samaa mieltä. Minun tilanteeni ei ole kehittynyt ihan muutamassa vuodessa. Sain kuulla myös sen pelottavan totuuden että hän määrittelee sairauteni yhtä pahaksi kuin hänen pyörätuolissa olevat potilaansa. Se oli melko shokki, sillä en olisi uskonut että tilanteeni olisi niin paha. Kiitos oman kuntani sairaalalle kun eivät mitään apuvälineitä minulle koskaan antaneet ja kotiuttivat vaikka en olisi pärjännyt kotona, siitä syytä minun oli pakko kävellä itse vaikka en pystynyt. Siitä syytä en luultavasti istu nyt pyörätuolissa. Lisäksi oma päättäväisyys ja sinnikkyys siitä etten ole antanut itselleni lupaa päätyä pyörätuoliin ovat myös vahvasti mukana, en ole antanut periksi. Ja periksihän me ei anneta!

Parantumiseni on vieläkin umpikujassa, vaikka kokeiltu on vaikka mitä. Minulla on kuulemma harvinaisen sitkeät bartonella ja babesia. Asioita joilla yritän niitä häätää, olisivat pitäneet jo vaikuttaa, mutta harmi vain niistä ei ole juuri ollut hyötyä. Odotan kovasti verikokeiden tuloksia. Minulta on viimeksi puoli vuotta sitten otettu borrelioosi vasta-aineet, nyt ne otettiin uudelleen ja saan kuulla tuloksen ylihuomenna. Toivottavasti sieltä löytyisi tilanteeseeni jotain ratkaisevaa. Tammikuussa pitääkin sitten otattaa allergiatestejä, jos nyt sattuisi löytymään jotain allergioita jotka mahdollisesti estäisivät parantumista. Unirytmikin on vaihtunut ihan päälaelleen. Kärsin varmaan kuukauden verran unettomuudesta, nyt sitten väsyttää senkin edestä.

Niin ja sain melkein viikko sitten jälleen ihania pakkoliikkeitä. Johtui väsymyksestä, kun en ollut saanut nukuttua pitkiin aikoihin. Lisäksi olin apuna serkkuni muutossa. Pitkään aikaan ei ole ollut yhtä pahaa ”kohtausta”. Minut jouduttiin syöttämään, en päässyt kävelemään, puheen tuottaminen oli hankalaa, rupesin ääntelemään tahtomattani ja minua jouduttiin avustamaan yövaatteiden vaihdossa. Mutta onneksi alan toipua. Joulun odotusta tämä ei todellakaan minulta ole pilannut, pipareitakin tuli leivottua eilen. Ja tosiasiassa en anna tämän lannistaa minua milloinkaan. Tämä on minun elämää vain tällä hetkellä. Ehkä vuoden päästä asiat ovat jo paljon paremmin,

Ihanaa joulun odotusta kaikille!

Hoitoväsymys

Tämä oli odotettavissa, sillä se on jo jonkin aikaa ilmoitellut tulostaan. Nyt se on sitten iskenyt kunnolla päälle. Hoitoja aloittaessa olin täynnä tarmoa ja innostusta, mutta näin yhdeksän kuukauden jälkeen en olisi missään vaiheessa uskonut että pillereiden tai Cowden tippojen ottaminen olisi niin vaikeaa. Olen väsynyt ja kyllästynyt. Ennen itsestään selvistä rutiineista on tullut taakka. Vaikka en uskonut alun perin parantumisen olevan läpihuutojuttu, on todellisuus siitä huolimatta lyönyt vasten kasvoja.

Cowdenin protokollasta en ole lipsunut, sillä pidän sitä todella tärkeänä tekijänä parantumiseen. Samaa ei voi sanoa pillereiden syönnistä, jotka suurin osa on pelkästään lisävitamiineja mutta joukosta löytyy myös muutama yrtti. Suurin syy miksi pillereiden syönti on lipsunut, on se mahdoton huono olo niitä syödessä. Huono olo ja pahoinvointi seuraavat koko päivän, ruokahalu menee, vaikka kova nälkä olisikin. Osan kohdalla oksennan ne lähes välittömästi ulos. Pelkästään niiden haju tai ajattelu saa aikaan oksennusrefleksin. Tätä se kai tekee kun on yrittänyt jo tarpeeksi kauan niitä väkisin syödä. Tällä hetkellä minulla on lääkärin lupa pitää taukoa pahoinvointia aiheuttavista pillereistä. Joka on suuri helpotus minulle. Kuitenkin niiden uudelleen aloittaminen ahdistaa minua. Mitä jos en silloinkaan pysty syömään niitä? Vaikka osa niistä olisi ehdottoman tärkeitä…

Uskoa paranemiseen en ole menettänyt missään vaiheessa. Ja totta kai niitäkin päivä tulee kun romahtaa ja ei enää jaksa. Uskon vielä joku päivä parantuvani vaikka tällä hetkellä vointini on ottanut takapakkia. Lääkärinikään ei oikein tiedä miksi mikään ei tunnu auttavan. Tällä hetkellä odotamme verikokeiden tuloksia, jos niistä löytyisi jotain vastauksia. Olen ollut todella väsynyt viime päivien aikana enkä ole saanut nukuttua oikein hyvin. Kipuja on, mutta niidenkin kanssa selviää, ihmeellinen olotila vain seuraa.

Toissailtana olin menossa normaalisti nukkumaan kun väsytti. Pyörin kuitenkin sängyssä ainakin tunnin verran kun en saanut unta, sitten koko kehoni valtasi todellinen väsymys. En jaksanut liikkua, tuntui oudolle, tuntui sairaalle. Sydän pumppasi 100 kertaa minuutissa, vaikka vain makasin sängyssä. Kivut luonnollisesti vähän voimistuivat väsymyksestä. En keksinyt enää mitään muuta ratakisua kuin ottaa Tramalia, jotta saisin nukahdettua. Yleensä syön sitä vain äärimäisiin hätätapauksiin, kun kipu on niin kova että taju meinaa lähteä. Varmaan jotain tekemistä siinäkin on kun en ole nukkunut hyvin kahteen viikkoon, mutta miksi en ole saanut nukuttua? Herxeille nämä eivät vaikuta, sillä missään vaiheessa herxit eivät ole olleet tällaisia minulla. Enkä ole saanut herxejä todella pitkään aikaan.

Väsymyksen takia minun on vaikea nousta aamuisin sängystä. Sen kuitenkin teen. Pakotan itseni ylös viimeistään klo 12, vaikka väsyttäisi kuinka. Nukkumaan menen iltaisin jo 22. Vaikka olen työttömänä, eikä kukaan minua syyllistäisi, koen jollakin tavalla syyllisyyttä jos nukkuisin pidempään. Tänään kuitenkin tajusin myös jotain todella tärkeää, minkä olin unohtanut. Jos todella en jaksa, ei minun ole pakko. Olen kuitenkin sairas. Vaikka en olisi, on ihan ok myöntää itselleen että ei jaksa tai kykene kaikkeen mihin muutkin. Tästä syystä jäin sänkyyn ja nousin ylös vasta kello kaksi päivällä. Nukuin vielä illasta päiväunet ja kukaan ei ollut syyttämässä! Olen itse vastuussa kaikesta. Tämä on ollutkin minulle ihan alusta asti ongelma, asetan itselleni ihan turhaan paineita joista sitten stressaan. Onneksi olen parantanut tapaani valtavasti. Miksi turhaan aiheuttaa ylimääräistä huonoa oloa itselleen?

                      Iltoina kun kivut ja oireet valtaavat sinut, tuntuu kuin olisit yksin koko maailmassa. Tuntuu ettet pysty puhumaan kenellekään huonosta olotilastasi tai sinua ei ymmärretä. Tai päivinä kun olotilasi on todella kurja, sitä miettii, milloin tämä kaikki päättyy? Vaikka olen kiitollinen siitä että sairastuin tähän, se on opettanut paljon, enkä vaihtaisi mitään kokemuksia pois. Sairauden kanssa eläminen ei ole helppoa.  

The other side of suffering

On hassua että päivää myöhemmin viime kirjoituksestani, vointini paheni. Ei saisi pukea ajatuksia sanoiksi. Olin pikkuhiljaa ruvennut miettimään hyvää oloani ja sitä että voin ihmeellisen hyvin. Ajatuksissani kävi mitä jos ajatus siitä että vointini romahtaisi. Niin kävi. kivut palasivat lauantai-iltana, voin myös pahoin, minua oksetti, illasta yöhön asti. Myös lihasheikkous palasi, lihakseni menivät todella nopeasti maitohapoille. En jaksanut kantaa edes muovisia säilytysastioita. Yhdessä päivässä muutuin taas terveestä sairaaksi.

Sunnuntaina oli taas lähtö lääkärini luo. Käyn nykyisin kerran kuukaudessa tapaamassa lääkäriäni, ja samalla ottamassa glutantione tiputuksen. Lääkärini sijaitsee monen kilometrin päässä kotikaupungistani, onneksi sentään Suomen rajojen sisäpuolella. Äitini lähti mukaani tällä kertaa, ajoimme yhdessä ensiksi hänen sisarensa luokse, jossa yövyimme ja jatkoimme sitten seuraavana päivänä junalla kohti määränpäätä. Jäimme vielä toiseksi yöksi tätini luokse, sillä kotiin ajaminen samanpäivän aikana olisi ollut todella raskasta. Matka tuntui ikuisuudelle molempina päivinä huonossa kunnossa, mutta tunnit lääkärin luona sekä tiputuksessa menivät todella nopeasti. Takaisin tulo meni todella nopeasti, onneksi.

Lääkärini yritti miettiä huonontuneeseen vointiin jotain selitystä, esim. lääkemuutoksia ym. Mutta mitään sellaista ei ollut, joten täytyi hyväksyä että todellakin tämä sairaus sen tekee. Lääkärini kuitenkin muistutti minua siitä että sairauden kulku on aaltoilevaa. Vielä tulee monta alamäkeä, mutta myös ylämäkeä. Ja kuitenkin menen koko ajan parempaan suuntaan, ainakin yritän uskoa niin. Sain myös kourallisen uusia tippoja, joista olen tyytyväinen.

Nille jotka eivät tiedä mitä gluntantione on, niin se on ainetta, joka poistaa raskasmetalleja ja myrkkyjä elimistöstä, ja/tai antaa energiaa. Sillä on siis kaksi ominaisuutta. Sitä voi syödä suun kautta, mutta myös sitä voi suurempina annoksina antaa suonen kautta.

Minulle on jo kerran aikaisemmin tiputettua glutantionea ja siitä ei seurannut mitään tuntemuksia. Tällä kertaa minulle tiputettiin yhdessä gluntantionen kanssa vitamiineja, joita on tapana antaa sen mukana. Pelkät vitamiinit voivat myös aiheuttaa herx reaktioita. En kyllä tiedä kumpi ne aiheutti, mutta todellakin sain niitä. Aine nousi päähän, lisäksi sain hengenahdistusta, olin väsynyt ja päätä särki. Tasapainonkin kanssa oli hieman hakemista. Tiputuksen aikana kokeilin myös ensimmäistä kertaa High tone hoitoa. Sinut kiinnitetään laitteeseen kuudella eri lätkällä. Minulla on alaselän kanssa ollu ongelmia ja kipuja, joten hoito kohdistettiin sinne. Kaksi lätkää laitettiin etureisiin, kaksi, alaselän/pakaroiden kohdalle ja kaksi keskiselän tienoille. Lätkistä tulee jonkinlaisia sähköaaltoja, jotka kulkeutuvat kudoksiin ja lihaksiin, se tuntuu pistelynä. Voimakkuuttaa/taajutta voi halutessaan säätää. En tiedä tarkkaan mitä tämä laite tekee, mutta kai sen pitäisi helpottaa kipuja ja rentouttaa lihaksia. En osaa sanoa oliko yhdestä kerrasta minulle apua vai ei mutta High tonea hoita pitää ottaa säännöllisesti, kerrasta ei varmasti ole apua. Tuli sentään kokeiltua. Ihan mielenkiintoinen kokemus.

Takaisin kotiin tulin aika myöhään tiistai illalla. Olin todella väsynyt matkasta. Seuraavien päivien aikana vointini vain paheni. Kolme päivää käteni ja koko kroppa tärisi ja koko ajan viime lauantaista asti on ollut tunne että pakkolliikkeet alkaisivat. Perjantai iltana sitten alkoi huimaamaan, minua sai olla pitämässä pystyssä niin kuin känniläistä. Tippojen laitoista ei meinannut tulla mitään, sillä käteni tärisivät ja heiluivat niin pahasti. Ja kun olin nukkumaan menossa, alkoivat sitten pakkoliikkeet. Kävin vielä hakemassa laukustani kännykän. Istuin lattialle ottamaan kännykkää laukustani, kun olin saanut sen otettua, en päässyt enää ylös. Jalat eivät totelleen millään. Yritin kaikin voimin nousta käsien voimilla edes konttausasentoon, sekin kesti ikuisuuden ja vei todella paljon voimiani, annoin kaikkeni että pääsin ylös. Käteni vain tärisivät siitä kovasta yrityksestä. Sitten yritin kontata sängyn luokse, matkaa oli noin metri. Sänkyyn pääseminen olikin aivan toinen juttu. Siihen en kyennyt omin voimin, vaan jouduin pyytämään apua.

Seuraavien kolmen päivän aikana, eli tähän päivään asti olen kärsinyt melkein nonstoppina pakkoliikkeistä. Välillä tuntuu että pääkin kävisi hitaalla ja olen tyhmempi. Nauran todella pienistä asioista ja melkein kaikesta. Ihan kuin olisi koko ajan sekaisin lääkkeistä tai kännissä, kaikki vain naurattaa. Kävely on töpöttävää, pää nykii, käden tärisevät ja hapuilevat ympäriinsä yrittäessä kurkottaa asioita, välillä ne jäyksityvät, tulevat spastisiksi, ja vääntyvät. Välillä menee hetki ennen kuin saan käteni tottelemaan ja osumaan sinne minne pitäisi. Keho ei tunnu aina omalle, se ei tottele. En pysty hallitsemaan tai liikuttamaan sitä tavalla jolla haluaisin. Välillä liikkuminen on tuskan ja kovan ponnistulun ansiota, Vaikka kehoni ei toimi täydellisesti ja käyn välillä todella hitaalla, pystyn kuitenkin tuottamaan selkeästi puhetta. Mutta kaikesta huolimatta olen onnellinen, onnellinen juuri tällaisena kuin olen. Elämässäni kaikki on hyvin ja tuntuu että näin kaiken pitääkin olla.

Kotimatkalta

The other side of suffering - Ikeuchi Aya

Everyone feels pain.

But surely, after suffering satisfaction will arrive.

Even with sports, studying or other ordeals,

With life, it's like that for everyone.

If we can beat the pain, on the other side,

a rainbow of happiness awaits us.

That will definitely become a treasure.

Let's believe that.

Borrelioosidokumentista voimaa

Viime marraskuussa näin dokumentin Yksin kivun kanssa. Se kertoo vakavasti sairaista borrelioosipotilaista, jotka eivät Suomessa saa hoitoa. En vielä tiennyt itse sairastavani kyseistä tautia. Dokumentti tuli taas eilen televisiosta ja on katsottavissa yleareenassa! Kannattaa ehdottomasti katsoa jos ei vielä ole sitä katsonut!

Dokumentti herätti niin paljon tunteita ja muistoja viime syksystä, joka oli todella synkkä ja raskas. En nähnyt silloin juuri valoa tunnellin päässä. Olin ahdistunut, yksin ja peloissani. Katsottuani dokumentin ensimmäisen kerran se antoi minulle kuitenkin uudenlaista näkökulmaa, ehkä minulla sittenkin oli borrelioosi. Olin vasta käynyt tutkittumassa yskityisellä kilpirauhasarvot, varmistamassa ettei minulla ole kilpirauhasen vajaatoimitaan, joka osaltaan olisi selittänyt oireitani. Arvoni olivat kuitenkin normaalit. Olin varma että sairastan CFS:ää, eli krooninen väsymysoireyhtymää. Kerroin arveluista lääkärilleni, sitten hän kertoi oman mielipiteensä asiasta. Hän oli varma että kyseessä oli joko fibromyalgia, CFS tai borrelioosi. Sanoin heti että fibromyalgia se ei voi olla, sillä olen diagnoosin jo saanut, eikä se selittänyt koko ajan lisääntyviä neurologisia oireita. Borrelioosin itse en uskonut. Lääkräi kuitenkin sai minut suostuteltua ottamaan laajoja verikokeita, joissa selvitettäisiin borrelioosin ja sen lisäinfektioiden olemassaolo, verikokeet lähtivät ulkomaille.

Olin todella epätoivoinen. Jäljelle ei jäänyt enää vaihtoehtoja, oireeni vain pahenivat ja lisääntyivät. Joko se olisi borrelioosi tai CFS. Verikoetulosten odottaminen oli todella tuskaista, olin todella masentunut ja peloissani. Pelkäsin että niistä ei löytyisi vastausta. Rukoilin että minusta löytyisi borrelioosi, jotta vihdoinkin saisin tietää mikä minua oli vaivannut viimeiset kolme vuotta...ja enemmän. Olin todella lopussa, en olisi jaksanut yksin enää yhtään kauempaa. Verikokeiden tullessa sain kokea todella suuren helpotuksen. Se onni ja ilo! Olisin voinut vaikka itkeä ilosta. Lääkärini ei osannut tulkita vastauksia, ja olen kiitollinen että hän etsi minulle osaavan ja ihanan lääkärin, joka on hoitanut minua jo puoli vuotta. Ennen nykyistä lääkäriäni ja diagnoosin varmistumista otin paljon selvää netistä kyseisistä verikokeista ja niiden merkityksistä ja osasin itsekin jo päätellä että sairastan kroonista borrelioosia.

Matkani tähän päivään on ollut todella hurja, raskas ja raju! Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta päivästä, kaikista ihmisistä joita olen saanut tavata, ihmisistä jotka ovat olleet tukenani alusta asti ja ihmisistä joihin olen tutustunut hoitojeni aikana. Iso kiitos teille kaikille! <3 Olen oppinut todella paljon ja olen todella kiitollinen siitä että olen nyt parempaan päin. Toisaalta en tahtoisi uskoa että olen näin hyvässä kunnossa. Lääkärini mukaan minun ei pitäisi olla lähtökohtaani nähden vielä näin hyvässä kunnossa, mutta se on vain positiivista. Kuitenkin olen alkanut miettimään että pysyykö tämä hyvä olo jatkuvana, olenko todella parantunut? Mitä sitten tapahtuu kun kaikki lääkitykseni lopetetaan, palaavatko oireet? Olen todella onnellinen ja iloinen nykyisestä tilanteesta, oireettomista viikoista, todella hyvästä toipumisesta. Mutta tuleeko vielä romahtamisia? Tiedän että en saisi ajatella tällaisia asioita ja minun tulisi keskittyä vain tähän hyvään oloon ja kaikkeen positiiviseen. Olenhan vasta todella alussa koko paranemisprosessia! Toivoisin että kaikki toipuisivat yhtä hyvin ja lääkitys tehoaisi kaikkiin yhtä hyvin.

Oli vointi minkälainen tahansa, ei saa koskaan lopettaa elämästä! Ja se on todella tärkeää! Joskus oireet, ruokavalio, lääkkeet, kaikki sairauden tuomat rajoitukset tekevät siitä lähes mahdottoman tuntuista, mutta luovuttaa ei saa! Elämästä pitää nauttia joka hetki, oli minkälainen tilanne tahansa! Iso ja lämmin halaus kaikille sairaudesta kamppaileville, te ette kukaan ole yksin kipujen kanssa! <3

Kesän kuulumiset

Kuinka nopeaa kesä onkaan mennyt! En olisi uskonut että 6kk päästä hoitojen aloittamisen jälkeen vointini on näinkin hyvä, ihmeellisen hyvä. Herxejäkään ei ole ollut koko kesän aikana.

http://thewowstyle.com/wp-content/uploads
/2015/01/HOPE-quotes-35645644-600-338.jpg

Toukokuun kovien kärsimysten jälkeen vointini parantui yhtäkkiä, kuin yhdessä yössä kaikki kivut ja halvaantumisien tuoreet sekä entisetkin vauriot olivat tiessä. Olin terve, ainakin olo tuntui sille. Sain maistaa pitkästä aikaa miltä tuntuu olla terve. Viime kerrasta olikin jo yli kolme vuotta aikaa. Vaikka olin jo sairastanut borrelioosia siihen mennessä yli kaksi vuotta. Oloni oli niin energinen touko-, kesäkuun vaihteessa että tuntui todella hölmöltä syödä niin valtavat määrtä lääkkeitä. Työt alkoivat ja oli ihanaa olla töissä pitkästä aikaa tutussa ja ihanassa paikassa. Tosin kehoni oli eri mieltä ensimmäisen viikon loputtua. Kaksi viikkoa sain nauttia kivuttomasta jaksosta, vanhojen vaurioiden parantumisesta ja ilman minkäänlaisia oireita. Nyt sitten kaikki oireet palautuivat rytinällä ja ensimmäinen sairauslomapäivä koitti. Kaikki alkoivat pakkoliikkeistä, jonka seurauksena kaikki kiputilat kehooni palautuivat. Olin hieman paniikissa ja pelotti. Nyt vasta tunsin minkälaista on olla sairaassa kehossa. Tuntui kun ihon alla kuhisi! Joka paikkaa kihelmöi ja pisteli, tunne oli kuin pienen pieniä spirokeetta bakteereja kulki joka puolella kehoani. Ainakin mielikuva oli sellainen. Ero sairaan ja terveen kehoni välillä oli huima. Mutta olen todella kiitollinen tuosta kahdesta viikosta mitä sain olla täysin ''terveenä'', sillä en muistanut enää minkälaista se oli. Sain siitä uudenlaista pohtia, tavoitteen jonka tulisin joku päivä vielä saavuttamaan. Olen siitä täysin varma.

http://www.bestsayingsquotes.com/files/nice-hope-
quotes-images-for-facebook-6-e7f4d33a.jpg

Töiden ja jatkuvien sairaspoissaolojen, olotilojeni olevan aina kurja työputken päätyttyä, en päässyt kertaakaan kesän aikana antibiootti tiputuksissa, vaikka edelleenkin minun olisi pitänyt käydä tiputuksissa kolme kertaa viikossa. Sekin mietitytti, mutta kuitenkin selvisin koko kesän todella hyvin ilman tiputuksia. Ns. työputkeni koostuivat viikossa kahden tai kolmen päivän työpäivistä, aamu tai iltavuoroja. Tein siis koko kesän ajan 50%, sekin tuntui liian paljolle. Kertaakaan en pystynyt kolmatta päivää olemaan töissä. Välillä kehoni salli vain yhden päivän. Tietenkin omatuntoani painoi lisääntyvät poissaolot, mutta lohdutin itseäni useamman kerran että olen tehnyt parhaani ja vieläkin siitä vähän enemmän. Olin välillä töissä huonossakin kunnossa, tietenkään en sitä näyttänyt, ellei pakkoliikkeitä tullut, niitä kun en pysty mitenkään kontroloimaan. Työputkien jälkeen nivelet huusivat kivusta, jalkani painoivat tonnin, eivätkä ne aina toimineet hyvin. Yleensä minulle alkoi pakkoliikkeet ja loppuajasta pakkoliikkeiden lisäksi en päässyt enää kävelemään kun jalat eivät yksinkertaisesti vain liikkuneet monesta yrityksestä huolimatta. Olen kiitollinen että kotona minulla on ollut aina apua, on kannettu vessaan ja takaisin sänkyyn kun itse en ole päässyt kävelemään. Olen niin kiitollinen kotipuolen suuresta tuesta! Vaikka tilanteeni oli aina tämä työvuorojen jälkeen, en halunnut vaipua synkkyyteen, en kiellä ettenkö olisi joitakin kertoja vaipunut, mutta mielestäni onnistuin siinä todella hyvin. Pystyin säilyttämään positiivisen asenteen oireistani huolimatta, enkä ajatellut tilannettani mitenkään vaarallisena tai vakavana. Se vain kuuluu osana asiaan.

Vapaapäivät menivät aina töistä palautumiseen. Melkein aina olotilani oli super hyvä vapaapäivinä ja iso voinnin romahtaminen tapahtui töiden jälkeen. Olen todella pahoillani tästä. Tiedän että oli aivan liian aikaista mennä töihin. Kehoni ei ole vielä pitkään aikaan valmis lähihoitajan fyysisesti todella rasittavaan vuorotyöhön. Tämä on vain myönnettävä, vaikka kyllä minä se on ole tiennytkin, en ole vain halunnut aina uskoa. Kuitenkaan työpäivien jälkeen en ollut niin pitkään ja monta päivää älyttömän lamaantunut ja väsynyt. Nyt selvisin aika nopeasti ja pääsin nauttimaan vapaapäivistä tekemällä minulle mieluisa asioita tai vain tekemällä kotityöt. Ennen se ei olisi ollut mahdollista. Tottakai aina päiväni vapaalla eivät olleet huippu hyviä, olin todella väsynyt tai minulla oli kipua, mutta kun olotilani oli hyvä, pääsin nauttimaan kivuttomista jaksoista. Tai lähes kivuttomista. Ainoana oireena on pahentunut sydänkivut joita esiintyy vapaapäivistä huolimatta.

Työsopimukseni loppuu viimeinen päivä tätä kuuta ja sen jälkeen olen taas työtön. Olen ollut nyt kaksi viikkoa sairaslomalla. Ensimmäisen viikon kirjoitti päivystyksestä lääkäri, kun olin hakemassa sairaslomaa vain yhdelle päivälle tavanomaisten pakkoliikkeiden ja jalattomuuden takia. Toiset kaksi viikkoa kirjoitti borreliiosia hoitava lääkärini. Menin liian aikaisin töihin ja tämäkin piti oppia kantapään kautta. Olen siitä kuitenkin kiitollinen että olen oppinut tuntemana oman kehoni todella hyvin tämän kesän aikana, tiedän aina mikä on liikaa minulle ja milloin pakkoliikeoireita alkaa tulla. Olen myös päättänyt olla työttömänä koko vuoden tekemättä töitä tai lähtemättä koulunpenkille. Ehkä joitakin kertoja voin käydä tekemässä sijaisuuksia työpaikalle, jos he apua tarvitsevat, fiiliksen ja voinnin mukaan. Aion keskittyä kokonaan itseeni tämän vuoden verran, tehdä minulle mieluisia asioita ja hoitaa terveyttäni. Toivon että vuoden päästä olen niin hyvässä kunnossa että olisin valmis takaisin koulunpenkille ja jatkamaan opiskeluja. Lähihoitajan töitä kehoni ei jaksa vielä moneen moneen vuoteen, joten uutta ammattia olen suunnitellut. Se ei myöskään tunnu enään minulle mieluisalle ammatille omien henkilökohtaisten kokemusten takia.

Kävin lääkärini luona reilu viikko sitten, en ole tavannut häntä koko kesän aikana. Hän oli positiivisesti yllättynyt voinnistani. Ihmetteli miten olen pystynyt näinkin monta päivää olemaan töissä. Lähtökohtaani ja vointiani nähden minun ei olisi pitänyt pystyä olemaan edes yhtäkään päivää, joten todella hyvin suoriuduin siihen nähden. Lisääntyneistä rintakivuista huolimatta EKG oli normaali, onneksi! Mutta minulla on todennäköisesti sydänlihastulehdus, jota ei sen kummemmin lähdetty tutkimaan, sillä keuhkoklamydia, bartonella ja itse borrelioosi, kaikki kolme, jotka minulla ovat, aiheuttavat sydänlihastulehdusta. Minulta lopetetaan vihdoin ja viimein antibiootit, iv ja suun kautta otettavat, ja jatkan Cowdenin protokollalla sekä vitamiinien ja yrttipohjaisten lääkkeiden syömistä. Sain myös ensimmäistä kertaa Glutantione suoneen. Sillä on kaksi vaikutusta; jos elimistissö on paljon myrkkyjä ja raskasmetalleja, silloin se poistaa niitä ja voinnista tulee todella väsynyt tai jos niitä ei ole, se antaa lisäenergiaa. Minun tapauksessani se antoi energiaa, joten minulla ei ole raskametalleja kehossani ja olen siitä mielissäni eikä se ole niin välttämätön. Jatkossa kuitenkin käyn glutantione tiputuksissa aina välillä.

Cowdenista ja ylipäätänsä kaikista yrttipohjaisista hoitomuodoista borrelioosin hoidossa syön sanat takaisin. Aiemmin en uskonut hirvittävän paljon niiden tehoon minunlaisteni ja minua vakvempien tapausten hoidossa, uskoin enemmän antibiootteihin. Mutta yrtit ovat osoittautuneet todella tehokkaiksi, ainakin minun kohdallani mutta myös niin monen muunkin kohadalla ja olen täsyin niiden kannalla. Lisäksi ne eivät rasita elmistöä kun taas antibiootit tekevät varmasti sen. Mutta antibiootteja tarvitaan hoidon alussa joillekin ja joissakin tapauksissa, joten ne ovat korvaamaton apu näissä tilanteissa ja täsyin välttämätön.

Vielä on saanut nauttia muutamista lämpimistä keleistä mutta silti lehdet alkavat jo kellastua ja tippua maahan. Syksy se kuitenkin muistuttelee tuloaan ja viileitä syksyisiä kelejä on niitäkin mahtunut päiviin mukaan. Odotan pimentyneitä iltoja kynttilän valossa sekä viltin alle käpertymistä. Muutamana iltana olenkin jo poltellut tuikkuja. Nyt on hyvä aika alkaa taas villasukkia ja lapasia kutomaan! Toivon syksyn olevan ihana, toivoa täynnä ja sisältäen positiivisia yllätyksiä. Matkani jatkuu vointini kanssa parempaan päin! Viikon päästä saakin nauttia ja juhlia veden, tulen ja valon juhlaa, venetsialaisia. Toivottavasti viikonlopusta tulee mahtava ja olotilani on lähes yhtä mahtava. Iloista ja ihanaa syksyn odotusta kaikille lukijoille!

http://www.moooscandles.co.za/
wp-content/uploads/2014/07/Candles.jpg 

Viikko kärsimystä

Seuraavalla viikolla heti äitienpäivän jälkeen, maanantaina lähdin normaaliin tapaan iv-tiputukseen. Yritin ola matkan ajan sinne reipas, mutta voin sanoa että minua hävetti todella paljon halvaantunut puolisko kasvoissa. Eihän sitä olisi muuten hirveästi huomannut, muuta kuin hymyillessä tai puhuessa. Yritinkin vähän peitellä vasempaa kasvon puolta. Jännitti todella paljon mennä tiputukseen ja nähdä ihmisten reaktiot siellä, tietenkään ei olisi tarvinnut.

Sairaanhoitaja tietenkin rupesi miettimään että uskaaltaako minulle antibioottia tiputtaa kun tämmöinen oli tapahtunut viikonloppuna ja jäimme odottamaan lääkärin vastausta tilanteeseen. Siinä vastausta odotellessa pääkipu yllätti, aluksi se oli todella pientä, ei juuri haitannut. Lopulta lääkäriltä tuli myöntävä vastausta antibioottitiputukseen ja se minulle laitettiin sitten tippumaan. Tiputuksen aikana ja sen jälkeen vointini alkoi romahtaa. Pääkipu alkoi yltymään, mikä oli nykyään normaalia aina tiputusten jälkeen, mutta tällä kertaa se alkoi yltyä todella pahaksi. Vatsani meni sekaisin, ripuloin ja tuli hirveä uupumus. Vähän pakkoliikeitäkin ilmaantui. Kun olin lähdössä pois olin todella huonossa kunnossa. Matka takaisin oli todella hirveä. Minun piti matkata kaksi tuntia junalla määränpäähän, joten se kaksi tuntia junassa tuntui kuin se ei koskana loppuisi. Hytkyin paikallani ja vaihdoin koko ajan asentoa, en meinannut millään jaksaa istua. Kipu oli hirveä, keskittymiskyky nolla, melu tuntui hirveälle.

Vihdoinkin ''kotona''. Menin sänkyyn lepämään, sieltä en päässytkään enää koko iltana enkä seuraavan viikon aikana ylös. Pääkipuni yltyi todella rajuksi. Onneksi ei tarvinnut olla yksin ja sain paljon apua, en jaksanut, en pystynyt nousta sängystä ottamaan lääkkeitä. Aina jos vähääkään yritin vaihtaa asentoa, pääkipu voimistui. En pystynyt liikuttamaan päätä. Tuntuui kuin pääni olisi täynnä tuhansia pieniä neuloja tai lasinsirpaleita, jotka hankasivat päätä kun sitä liikutti. Tyyny tuntui kivelle eikä mikään asentokaan tuntunut mukavalle. Kimurtelin tuskasta. Tässä vaiheessa turvauduin vanhaan tuttuuni Tramaliin, eihän se tietenkään kipuja yhtään helpottanut, mutta se väsytti niin paljon että sain sentään nukuttua. Seuraavien neljän päivän aikana en noussut sängystä muuta kuin pakosta vessaan, hakemaan vettä tai vähän syötävää. Lääkkeistäkin otin vain tärkeimmät. Ruokakaan ei maistunu, oksetti koko ajan. Söin vain päivässä ehkä 1-2 pilttiä ja illalla vähän ruokaa. Laihduinkin sen neljän päivän aikana melkein kaksi kiloa. Nukuin, nukuin ja nukuin.

Kasvot olivat edelleen halvaantuneet. Yhdessä vaiheessa vasen käteni haluisi sanoa sopimuksensa irti. Onneksi sen toimimattomuus kesti vain päivän, jonka jälkeen pian palautui. Rupesin saamaan hirveitä lihaskipua. Repivää lihaskipua, joka oli todella hirveää. En ole aikaisemmin kokenut mitään samanlaista. Se vallitsi lähinnä vasemman käden hauislihaksessa ja tuntuikin vielä monta viikkoa kivun jälkeen että lihaksessa todella tapahtui jotain vauriota, sillä sen käyttäminen aiheutti melkein välittömästi samaa kipua.

Olisin kuulunut jo kipujen takia sairaalaan, mutta sinne en halunnut lähteä koska tiesin mitä siitä seuraisi. Vieraalla paikkakunnalla minut oltaisiin lähtetetty takaisin kotipaikkakunnalle, jossa minut oltaisiin ehkä otettu neurologian osastolle, josta minut olisi kotiutettu kotiin heti seuraavana päivänä. Olisin kuullut lääkärin vihaisia kommentteja, eikä minulle oltaisi tehty mitään. Se olisi rasittanut minua vain entistä enemmän enkä todellakaan jaksa enää samanlaista rumpaa. Onneksi neljännen päivän jälkeen kivut alkoivat helpottamaan, pystyin olemaan lyhyitä aikoiha ylhäällä. Tramalista vielä en pystynyt luopumaan. Mutta jo viikonloppuun mennessä minun ei tarvinnut enää niitä syödä ja olin jo kokonaisia päivä ylhäällä. Olin paremmassa kunnossa, mutta en todellakaan takaisin siinä kunnossa missä olin viikkoa takaperin. Olin paljon väsyneempi ja väsyin helpommin.

Sen viikon aikana kun makoilin sängyssä hirveissä kivuissa meinasi epätoivo vallata. Enää kaksi viikkoa kesäkuuhun ja minulla alkaisi kesätyöt! Miten ihmeessä pystyisin ja jaksaisin. Halusin lähteä töihin, joten soitto työnantajalle etten tulisi ei tullut kuuloonkaan. (Olin käynyt jo maaliskuun aikana juttelmassa työnantajalleni tilanteesta, joten hän oli kyllä tietoinen terveyden tilanteestani ottaessani minut töihin). Pian kuitenkin en enää jaksanut välittää. Lopulta yritin ajatella että kaikki kyllä järjestyy, myöhemmin en enään yrittänyt vaan uskoin että kyllä kaikki järjestyy. Asiat kuitenkin aina järjestyvät jollakin tavalla. 

Äitienpäiväviikonloppu

Vappu meni melko rauhallisessa merkeissä, lukuun ottamatta väsymystä ja pientä pakkoliikkettä. Sain viettää vapun yhdessä perheen kanssa, josta olen kiitollinen, helpotti vähän koti-ikävää. Vointi jatkui samanlaisena aina äitienpäivä viikonloppuun asti. Kunnes lauantaina 9.5. aamu alkoi todella pahalla aivosumulla. En reagoinut juuri mihinkään, saatoin jäädä vain tuijottamaan tyhjyyteen. Kesti vähän aikaa tajuta että joku puhui minulle ja vastata siihen. Myöhemmin päivällä tilanne rauhoittui mutta sitten tuli tunne että vasen puoli kasvoista roikkuisi. Menin katsomaan peilistä ja niinhän se tekikin. Ja pian sen jälkeen koko vasen puoli kasvoista, silmästä alaspäin ei liikkunut mihinkään yrittäessäni irvistellä miten päin tahansa. Luulen kyseessä olleen kasvohermohalvaus.

Toimimattoman suupielen kanssa puhuminen oli todella vaikeaa, joten sössötin. Juominenkaan ei onnistunut enään kuin pillillä. Onneksi vasen silmä sentään liikkui, sain suljettua silmän. Mutta sekin oli jännällä tavalla jämähtänyt, tuntui kuin siihen olis tungettu botoxia, se vain mollotti ''yli-aktiivisesti'' auki. Lähipäivät otin todella rennosti ja varovaisesti, lähinnä seurasin lähtisikö halvaus etenemään pitkin vasenta puolta. Noin viikkoon en pystynyt juuri syömään kuin soppia tai keittoja. Välillä tuli purtua vasemman puolen poskeen, mutta kyllä tähänkin alkoi tottua yllättävän nopeaa...

Carpe Diem ja C’est la vie

Kipua, kipua ja vielä kerran kipua…Askeleet tuntuvat raskaille, ja jokainen askel aiheuttaa kipuja samanaikaisesti ympäri kehoa. Olen kuin kävelevä zombi, rullaan vain eteenpäin ja jalat liikkuvat itsestään. Jokaisella askeleella tuntuu että jalat pettäisivät alta. Oma kehoni tuntuu raskaalle haarniskalle josta ei ole ulospääsyä, se ei ole joustava eikä siinä ole liikkumatilaa. Olen oman kehoni vanki, ei ole pakotietä, ei ole levähdystaukoa. En pysty hallitsemaan sitä täysin.  Milloin tämä kipu loppuu? Kuusi vuotta olen jo tätä taivalta käynyt ja kolme viimeisintä ovat olleet erittäin raskaita. Vaikka olet koko ajan ihmisten ympäröimänä, olen silti yksin, yksin kivun kanssa. Istut junassa katsellen maisemia ja junaan astuvia ihmisiä, kunpa he vain tietäisivät. Olet eristyksissä muusta maailmasta. Tämä maailma, tämä kupla, on jotain aivan erityistä, jotain joka opettaa sinua todella näkemään maailman uusin silmin. Maailma, joka ei jätä yhtäkään tunnetta tuntematta, yhtäkään näkökulmaa näkemättä. Tämä maailma on kokonaan sinun ja sinun on valta ja oikeus valita hyväksytkö sen vai et, haluatko todella tuntea täysin sydämin kaiken mitä se pitää sisällään. Itse olen päättänyt että aion nauttia joka hetkestä. Tämä saattaa kuulostaa vähän kornilta, miten voi nauttia kivusta? Mutta näin olen päättänyt, ja tähän mennessä asiat eivät olekaan olleet niin pahoja. Tähän väliin minulle ehkä tärkein aforismi:

''Hyväksy ne asiat, joihin kohtalo sitoo sinut, ja rakasta niitä ihmisiä, jotka kohtalo tuo polullesi, ja tee tämä koko sydämestäsi.'' – Marcus Aurelius

Carpe diem ja C’est la vie. Mutta helppoa tämä ei ole kipujen kanssa. Joskus vain toivoisin että ihmiset näkisivät saman kuin minä, maailman kauneuden. Oletteko joskus kävelleet ja todella katsoneet ympärillenne? Huomioineet siellä jokaisen ja pienenkin yksityiskohdan? Arvostaen näkemääsi ja ymmärtävän sen merkityksen? Arvostaen ja nähden kuinka monenlaista elämää täällä on, kuinka monenlaisia ihmisiä. Jokainen oma yksilönsä, ja niin arvokas! Jos ette ole tätä tehneet, niin tehkää edes kerran. Teen tätä joka päivä, voin yksinkertaisesti sanoa että elän hetkessä ja näen kauneuden koko ajan ympärilläni. Tietenkään en pysty tähän koko ajan ja välillä tämä tärkeä asia unohtuu, mutta kun löydän sen taas, pidän siitä tiukasti kiinni.

Oletteko huomanneet kuinka kaunis luonto on, kuinka kasvit alkavat vihertämään ja puhkeavat kukoistukseen rankan talven jälkeen. Voi miten kaunista! Olen innoissani kännykän kameran kanssa, muuta kameraa ei tällä hetkellä ole, heilunut pitkin tienvarsia kuin mikäkin pikkulapsi innoissaan. Ja vain käynyt välillä tarkistelemassa kukkasia ja kasveja matkan varrella että ovathan ne varmasti vielä siellä kukoistamassa kauneuttaan. Yritän ottaa kuvia asioista joissa näen todellista kauneutta ja toivon sen välittyvän myös myöhemmin kuvien katsojille.

Vaikka tälläkin viikolla kipuni ovat olleet kipuasteikolla yhdestä kymmeneen, tasolla 8-9. Yksi ei lainkaan kipua ja kymmenen on pahin mahdollinen kipu. Positiivisella asenteella elämään ja nauttien joka hetkestä eivät hetket kipujen kanssa ole olleet aina niin pahoja. Saan niin paljon energiaa ja hyvää oloa tästä asenteesta. Vaikka ei olisi sairas, suosittelen ehdottomasti kuitenkin kokeilemaan. Kunhan muistaa että näiden tunteiden on tultava todella sydämestä, vain silloin kaikesta voi nauttia täysillä. Huomaan monesti kävellessäni hymyilevän aivan yksinkertaisille asioille, mutta minulle ne eivät ole yksinkertaisia tai edes itsestään selvyyksiä. Olen todella kiitollinen tästä sairauteni tuomasta pysäytyksestä, nyt vihdoinkin ymmärrän mikä on tärkeää tässä elämässä. Ymmärrän maailman sen laajemmalla tarkoituksella. Keskitys asioihin joista todella nautin, muulla ei ole väliä. Ja todella näen asioiden todellisen merkityksen ja maailman luoman kauneuden.

Tässä lisää minun ottamiani kuvia: 

Jarisch Herxhaimerin reaktio

Jarisch Herxhaimerin reaktio eli Herxheimer-reaktio tai lyhyemmin herxit, on komplikaatio joka syntyy hoidon alkaessa tehota ja bakteerien kuollessa. Bakteerit kuolleessaan erittävät toksiineja, eli myrkkyjä, jolloin oireet pahentuvat ja vointi huononee. Oireet ovat hyvä merkki siltä kannalta että hoidot todella tehoavat. Aina ei ole kuitenkaan niin selvää onko oireiden aiheuttaja herxit, itse borrelia bakteeri tai sen oheisinfektiot vai komplikaatio lääkityksestä.

Tavallisimpia herxejä ovat säryt, päänsärky, voimaton ja sairas olo sekä voimakas väsymys. Mutta ne voivat olla monen laisia, kuten lihas- tai nivelkipu, ihottuma, valoarkuus, ärtyneisyys, kihelmöinti, huimaus, univaikeudet, lihaskouristuksia, yöllistä hikoilua, kohonnutta tai alentunutta verenpainetta, paisuneet rauhaset, metallinmakua suussa, vilunväristykset, pahoinvointi, turvotus, ummetus tai ripuli, lämmönnousua, sydämentykytystä, sydämen tiheälyöntisyyttä, kasvohalvaus, tinnitus, sekavuus, liikkeiden koordinaation vaikeutumista, kutinaa, kipua luissa, flunssankaltaisia oireita, silmätulehdusta ja kurkun paisumista.

Itse koen että herxin oireet ja sijainti on paljolti siitä kiinni missä bakteeria on eniten ja mihin milloinkin hoito vaikuttaa. Itse saan aina hirveitä pääkipuja sekä kouristus- ja pakkoliikekohtauksia, sillä bakteeri on keskushermostossa. Myös muita keskushermostollisia oireita tulee herx-oireina, kuten myös paljon yllä lueteltuja muita oireita.

Herxien tullessa niitä voi koittaa helpottaa eri menetelmillä, kuten kevyt liikunta tai ulkoilmassa oleskelu, sauna/infrapunsauna tai infrapunpussi, suun kautta otettava savi, sarsaparilla tipat, magneettipatjahoito, High tone hoito, ionisoitu happi, glutantioni ja vitamiinit suun kautta tai iv:sti.

Jokainen on yksilö ja jokaisen pitää itse kokeilla ja testata mikä on itselle sopivin tapa lievittää oireita. Itselle osa asioista toimii joihinkin oireisiin, kun taas toiset asiat toisiin oireisiin. Monesti mikään yllämainituista menetelmistä ei toimi herxien lievittäjänä, kaikkea itsekään en ole vielä kuitenkaan kokeillut.

Antibiootit vai yrtit

Antibiootit

Olen nyt kahden kuukauden ajan noudattanut antibioottihoitoa, jossa minua lääkitään kolmella antibiootilla; Rimapen, Ceftriaxone ja Minocyclin. Aloitin ensimmäisenä Rimapenilla (rifampisiini), joka on tuberkuloosiin tarkoitettu antibiootti. Se on yksi tehoavin antibiootti bartonellan häätämiseen, jota minullakin epäillään.

Toisena antibioottina aloitettiin iv-tiputuksella Ceftriaxone, joka vaikuttaa suoraan keskushermostoon. Sillä minun kohdallani borrelia bakteeri on edennyt keskushermostoon ja saan vakavia neurologisia oireita. Kuten olen jo kertonut, kolme halvausta takana ja koko ajan voimistuvia lihaskramppeja ja pakkoliikkeitä sekä paljon muita, mutta tässä kaksi omasta mielestäni pahinta. Välipäivinä jolloin en käy iv-tiputuksissa otan ceftriaxonin tablettina.

Kolmantena antibioottina aloitin Minocyclinin. Se on laajakirjoinen antibiootti ja sillä on kerrottu olevan hermostoa suojaavia vaikutuksia eri sairauksien kuten esimerkiksi MS-taudin tai aivoinfarktin kohdalla. 

Näillä kolmen antibiootin yhdistelmällä on saatu hyviä tuloksia borrelioosin ja sen oheisinfektioiden häätämiseen. Jokaiselle kuitenkin räätälöidään omat antibiootit oireiden, haittavaikutusten ja allergisten reaktioiden takia. Jotkut eivät edes antibiootteja syö/tarvitse. Minun kohdallani antibioottihoito on ollut välttämätön. Esimerkiksi Ceftriaxonin tilalla moni käyttää Azithromycinia ja Rifampisiinin tilalla Levofloksasiinia. Jos minun antibioottihoitoni jatkuvat, Ceftriaxon vaihdettaisiin Azithromyciiniin, sillä lääkärini kertoi saaneensa uutta tietoa että liian kauan Ceftriaxonilla lääkitseminen saattaa johtaa borrelioosi bakteerin menemistä kysta- ja biofilmimuotoon, jolloin antibiootit eivät siihen tehoa. Onneksi on olemassa yrttejä jotka tuhoavat näitä muotoja. 

Antibioottihoitoni jatkuvat jos suolistotestin tulokset ovat hyvät, ei ole antibioottien aiheuttamia tulehduksia tai bakteereja, ja suolistoni kestää antibioottikuurin jatkumisen. Suolistoni on ollut jo monta vuotta huonossa kunnossa ja lääkärini halusi varmistaa suolistoni kunnon. Olen suurin piirtein ripuloinut ja kärsinyt löysästä vatsasta sekä kivuista vatsan ja suoliston alueella säännöllisesti neljän vuoden ajan. Hoitojen aloittamisen jälkeen tilanne on edennyt paremmaksi ja uloste muuttunut kiinteämmäksi, mutta edelleenkin suurin osa ravinnosta ei imeydy ja menevät suoliston läpi pikavauhtia. 

Suolistotestin lisäksi minulta otettiin uudelleen borrelia vasta-aineet, CD57 arvot ja keuhkoklamydia. Odotan tuloksissa edes vähän edistymistä näinkin lyhyellä aikavälillä, viime kokeet on otettu noin kaksi kolme kuukautta sitten. 

Vitamiinit ja lisäravinteet

Koska borrelia bakteeria on todella vaikea tappaa, antibiootit eivät ole ainoa hoitomuoto. Antibioottien oheella on huolehdittava riittävästä määrästä vitamiineja ja lisäravinteita. Pelkästään borrelia bakteeri kuluttaa näitä varastoja, mutta antibiootit kuluttavat lisää, joten on todella tärkeää huolehtia niiden saannista. Vitamiinit auttavat pitämään yllä ja nostattamaan vastustuskykyä, niillä myös ehkäistään antibioottien suurimmat tuhot. Vaikka antibiootit ovat erittäin tehokkaita bakteerin tappajia, on muistettava että ne tappavat loisten ja bakteerien lisäksi kehon omia hyviä bakteereita. Kuitenkin niiden kohdalla pitää arvioida onko hoidolla enemmän haittaa kuin hyötyä, useimmiten sillä on hyötyä. 

Minun nykyiset lääkkeet ja vitamiinit

Tuotteita joita syön joka päivä, ovat antibioottini; Minocyclin, Rimapen ja Ceftriaxone, vitamiinit ja lisäravinteet; C- ja D- vitamiinit, jodi ja magnesium(puuttuu kuvasta), krebbsplus, Physician's multi, Udo's oil kapselit (puuttuu kuvasta), Artemisin Solo, NAC, Serrapeptase (puuttuu kuvasta), Resveratrol, muut; Digest Gold, Lacto Seven -maitohappobakteerit, Boulardii (precosa) ja Nystatin (puuttuu kuvasta).

Krebbsplus on vitamiiniseos, jota käytetään ravintolisänä sairauksien yhteydessä. Hirveän paljon kyseisestä tuotteesta en tiedä.

Physicians's multi on monivitamiinivalmiste, joka sisältää montaa eri vitamiinia.

Udo's oil kapselit ovat udosöljy kapseleita, joilla on sama vaikutus kuin Omega-3 kalaöljyllä.

Artemisin Solo tukee immuunipuolustusta ja tukee Nuclear Factor kappa Beta tasoja, joka on luonnon oma proteiini. Se on ikään kuin kytkin joka kytkee tulehduksen päälle ja pois.

NAC eli N-asetyylikysteiini, toimii antioksidanttina. Muttuessaan kysteiiniksi, se lisää soluja suojaavan glutantionin synteesiä.

Serraptetase hajottaa elotonta kudosta, hyytymiä, kystia ja valtimoplakkia. Lisäksi se lievittää tulehduksia ja kiputiloja.

Resveratrol on ravintolisä, jolla on paljon terveysvaikutuksia. Se mm. ehkäisee syöpää, virustauteja, vanhenemista ja tulehduksia sekä suojaa hermosoluja.

Digest Gold on ruoansulatusentsyymi, joka auttaa pilkkomaan ravintoaineet vatsassa/suolistossa, helpommin imeytyvään muotoon.

Nystatin on lääkevalmiste joka estää hiivatulehduksia antibioottikuurien aikana.

L-glutamiini, 24h Valon paahdetut pellavansiemenet,
CoCoVi:n psylliumkuitujauhe ja Chia-siemenet

Näiden lisäksi juon joka aamu ennen syömistä seoksen jossa on 1tl Chia-siemeniä, 1tl paahdettuja pellavansiemeniä, 1tl psylliumkuituhauhetta ja 1tl L-Glutamiinia 3dl:ssä vettä. Chian-siemenet jätän yöksi likomaan pieneen määrään vettä, jotta niistä syntyisi chia-hyytelöä. Psylliumkuitujauhe turpoaa myös nesteessä, joten on tärkeää nauttia vähintään 3dl nesteitä seosta juodessa. Chia-siemenet, paahdetut pellavansiemenet ja psylliumkuitujauhe muodostavat suojaavan kalvon vatsaan ja suolistoon sekä ovat erittäin ravinnerikkaita! L-glutamiini auttaa lihaksia palautumaan ja korjaa lihasten mikrovaurioita.

Yrtit

Yrteillä on samat hyödyt kuin antibiooteilla. Yrttihoidoilla pystytään tappamaan yhtä lailla borrelia bakteeria ja sen oheisinfektioita kuten antibiooteilla. Yrtit ovat luonnonmukaisia ja hellävaraisenpia keholle, ja niillä ei ole samanlaisia haittavaikutuksia kuin synteettisesti kehitetyillä antibiooteilla. Useat jotka eivät pysty tai eivät ole halunneet käyttää antibiootteja ovat hyötyneet yrteistä ja saaneet loistavia hoitotuloksia. Olen itse kuullut kolmesta yrttiprotokollasta Cowden, Buhner ja Saksan BCA-klinikan oma yrttiprotokolla. Kaikki nämä protokollat koostuvat yrteistä, joilla on antibioottinen vaikutus sekä detox-yrteistä, jotka puhdistavat kehoa myrkyistä. Lisää ja tarkempaa tietoa jokaisesta protokollasta voi käydä lukemassa Jarkko Linkosuonion blogista; Yrttiprotokollat + muut tukihoidot infektioiden hoidossa (mm. Borrelioosi,Mykoplasma yms) Yrttiprotokollat ovat myös huomattavasti halvempia kuin antibioottihoito.

Cowdenin protokolla, 9 yrttitinktuuraa,
magnesiumin ja serrapeptaasen sekä Crypto Plus ja
Multimessenger

Sain itse tällä viikolla antibioottien rinnalle Cowdenin protokollan, jonka hyvillä mielin aloitin torstaina. Olen odottanut koko ajan yrttien lisäämistä hoitosuunnitelmaan. Tätä ennen söin noin kolmea yrttiä antibioottien kanssa, joiden tarkoitus oli tuhota kysta ja biofilmi muotoja sekä tappaa bakteereja. Kehoni kuitenkin reagoi todella voimakkaasti uuteen hoitomuotoon ja sain todella kovia päänsärkyjä ja pakkoliikkeitä sekä lihaskramppeja. Kipu oli VAS-asteikollla 1-10, kahdentoista paikkeilla, joten tuska oli suunnatonta. Lisäksi pakkoliikkeiden ja lihaskramppien takia minut jouduttiin syöttämään, jotta sain syötyä. Onneksi oireet helpottivat seuraavana päivänä. Perjantai-illalla sain kuitenkin melko pahan hengenahdistuksen, oli vaikea hengittää ja keuhkoputkiin sattui. Myös verta taas maistui suussa ja yskiminen tuli hirveän ''syvältä''. Oireet eivät helpottaneet edes savea juomalla, joka yleensä auttaa. Onneksi sekin meni itsestään yön aikana ohi. Lauantaipäivä oli hyvä, mutta yötä vasten ilmeni hikoulua. Hikoilun todella paljon, olin koko ajan aivan märkä. Kuumuuden ja hikoulun takia en pystynyt nukkumaan kovinkaan montaa tuntia.

 

Mikä ihmeen borrelioosi

http://yle.fi/aihe/sites/aihe/files/migrated/akuutti_ohjelmat/u4140/punkki_01.jpg

Borrelioosi eli Lymen tauti on borrelia burgdoferi spirokeetta -bakteerin aiheuttama sairaus, jonka yleisemmin saa punkin puremasta. Myös hyttyset ja muut hyönteiset kantavat bakteeria. Sipraalin muotoinen bakteeri pystyy läpäisemään jokaisen solun, joten se pystyy leviämään joka puolelle elimistöä. Borrelioosiin ei ole olemassa rokotetta, eikä se kerran sairastettuna suojaa uusilta tartunnoilta. Suomessa tartuntoja esiintyy 4 000 – 5 000 vuodessa, mutta luvun epäillään olevan suurempi. Osa sairastuneista saa virheellisen diagnoosin, myös virheellisesti negatiiviset tulokset ja tekemättömät testit ja ulkomailla testatut jäävät rekisteröinnin ulkopuolelle. Useimmiten virheellisen negatiivisen tuloksen saavat kroonistuneet tapaukset, joilla bakteeri on heikentänyt elimistön vastustuskykyä niin matalaksi jolloin elimistö on kykenemätön nostamaan vasta-aineita. Borrelioosi infektion lisäksi punkista voi saada oheisinfektioita joita mm. ovat babesia, bartonella, keuhkoklamydia, mykoplasma, ehrlichia, herpesviruksert ja riketsiat. Jokainen aiheuttaa omat oireensa borrelia bakteerin lisäksi.

http://www.bayarealyme.org/wp-content/uploads/2014/08/borrelia-burgdorferi.jpg

Yhä useammat suomalaiset testauttavat itsensä ulkomailla, sillä usein Suomessa tehdyt testit ovat näyttäneet negatiivista mutta ulkomailla positiivista. Jotkut ovat saaneet ulkomaan diagnoosin perusteella Suomessa hoitoa, mutta usea jää saamatta, sillä toiset lääkärit Suomessa eivät usko ulkomailla teetettyihin testeihin. Suomen kanta borrelioosin kohdalla on se, että kroonista borrelioosia ei ole olemassa. Yleensä potilaat joilla testit ovat näyttäneet negatiivista, saattavat olla sairaampia kuin ne joilla testi on ollut positiivinen. Se selittyy juurikin sillä että elimistön oma puolustusjärjestelmä ei enää kykene puolustamaan itseään eikä välitä vasta-aineita.

Jokaisen sairaus on yksilöllinen, jotkut sairastavat lievemmin kuin toiset, joillakin sairaus johtaa kuolemaan. Joillakin tauti ei koskaan etene krooniseksi ja/tai mene keskushermostoon. Oireet vaihtelevat sen mukaan missä bakteeri on, esim. niveliin edenneenä on niveloireita, sydämeen, sydänoireita jne. Ei ole varmaa syytä kuka sairastuu vakavasti ja kuka ei, syinä voidaan pitää bakteerin hyvää naamioitumiskykyä antibiooteilta ja immuunipuolustukselta, geneettistä perimää ja tartuntojen määrää. Sairauden kohdalla onkin erittäin tärkeää tukea immuunijärjestelmää kaikilla mahdollisilla keinoilla.

Borrelioosi on todella monioireinen. Tässä on oirelista suoraan Suomen Lyme borrelioosi ry:n sivuilta:

Erythema migrans
(http://www.advocatechildrenshospital.com/
symptom_checker/housecalls/healthimages/
lymedisease_9875_phil.jpg)

iho-oireet: esim. ihomuutos pureman ympärillä. Se esiintyy joko tasaisena punoituksena tai rengasmaisesti etenevänä ja on useimmiten täysin kivuton. Ihomuutosta kutsutaan kirjallisuudessa nimellä erythema migrans (EM). Se ei ilmesty heti pureman jälkeen, vaan vasta noin viikon kuluttua. Yleensä vain noin puolet borrelioosiin sairastuneista on havainnut itsellään mainitun ihomuutoksen. Ihomuutos saattaa olla näkyvillä jopa kuukausia tai ilmestyä aika ajoin uudelleen.

Yleisoireita: esim. paikasta toiseen siirtyvä kipu, voimakas uupumus, selittämätön painonnousu tai – lasku, turvotusta rauhasissa, korkea tai lievä lämmönnousu, toistuvia infektioita esim. poskionteloissa, munuaisissa, virtsarakossa, eturauhasessa, kiveksissä ja/tai silmissä jne.

Pää, kasvot, kaula: esim. selittämätön hiusten lähtö, lievä tai kova päänsärky, lihasten nykiminen, pistely eri puolilla kasvoja, toispuoleinen kasvohalvaus, jäykkä ja/tai kivulias niska, kivut ja/tai jäykkyys leuoissa, kurkkukipu.

Silmät: esim. sumentunut näkö, kahtena näkeminen, kipu silmissä, liikkuvia täpliä näkökentässä, valonarkuus, valonvälähdyksiä näkökentässä, silmäkuopan luukalvon turvotus, silmähermotulehdus, sidekalvon, sarveiskalvon, kovakalvon, verkkokalvon, keskikalvon tulehdus jne.

Korvat: esim. alentunut kuulo toisessa tai molemmissa korvissa, kipu, korvien surina tai soiminen, tinnitus jne.

Ruoansulatuselimistö: esim. pahoinvointi, ripuli, ummetus, oksentelu, vatsakipu jne.

Lihaksisto – luusto: esim. nivelkipu tai -turvotus, nivelten jäykkyys, selän ja/tai kaulan jäykkyys, lihaskivut, lihasten nykiminen, ns. "jäätynyt olkapää" jne.

Hengitystiet ja verenkierto: esim. hengenahdistus, rintakipu, kipu kylkiluissa, yöhikoilu, vilunväreet, sydämen tykytys, sydänkatkos jne.

Neurologiset oireet: Borrelia bakteeri kykenee siirtymään verenkierrosta keskushermostoon nopeasti. Arviot sen siirtymisnopeudesta vaihtelevat muutamasta tunnista viikkoon. Borrelioosi vaikuttaa keskushermostoon monin tavoin. Yleisimpiä oireita ovat esim. päänsärky, huimaus, vapina, polttava tunne eri puolilla kehoa, heikotus, halvaus, paineen tunne päässä, tasapainohäiriöt, kävelyhäiriöt, lisääntynyt matkapahoinvointi, häiriöt ajattelussa, masennus, yöhikoilu, puutuminen ja pistely raajoissa, mielialan vaihtelu ja vaikea uupumustila jne.

Psykologiset oireet: esim. muistihäiriöt, mielialan vaihtelu, masennus, unettomuus, levottomuus, puhehäiriöt, keskittymiskyvyn puute jne.

Sukuelimet: seksuaalinen haluttomuus tai kyvyttömyys, selittämättömät kuukautiskivut, epäsäännölliset kuukautiset, kipu rinnoissa, kipu kiveksissä/eturauhasessa jne.

Tässä kaksi todella hyvää dokumenttia aiheesta:

Under Our Skin

Under Our Skin 2 Emergence


Sekä ihana borrelioosi tarina:

Lyme Story - Treatment, Hope & Success