maanantai 6. helmikuuta 2017

Uusi vuosi ja uusi mahdollisuus?

Jälleen uusi vuosi on vaihtunut ja uusi mahdollisuus odottaa. Ainakaan tämä vuosi ei ole alkanut yhtä hyvissä merkeissä kuin vuosi 2016. En olisi uskonut että olisin taas tässä pisteessä sairauteni kanssa. Ainakin opin kantapään kautta että hyvinvointi on hyvin hauras borrelioosista puhuttaessa ja tauti kyllä nostaa päätään ylimääräisestä ärsykkeestä. Itsellä tämä tarkoitti sitä että kesän 2016 sairastettua virus laukaisi borren taas aktiivisesti ja on siitä vain edennyt. Olen ollut nyt yli 4kk ilman minkäänlaista hoitokontaktia. Tuntuu kuin olisin yhtä hukassa kuin ennen tietoa borrelioosin sairastamisesta. Nyt vain tieto lisää tuskaa, sillä tiedän sairauden koko ajan etenevän jos sille ei tee mitään. Sille se on tuntunutkin. Osa oireistani on pahentunut. En ole löytänyt apua nykytilanteeseen mistään aikaisemmista hoitomenetelmistä. Noudatan tismalleen samaa ruokavaliota kuin ennen, syön edelleen Cowdenin protokollaa ja lisäravinteita. Liikun aina kun pystyn, nukun. Mikään ei auta. Ehkä tilanteeni tarvitsi taas annoksen antibiootteja, en tiedä. Löysin onneksi uuden lääkärin jolle sain varattua ajan. Toivottavasti hän osaisi vastata kysymyksiini.



Ihana jäinen meri <3
Myönnän että olen myös itse ollut aiheuttamassa tätä nykytilannetta, sillä viimeisen puolen vuoden aikana olen elänyt erittäin stressaavaa elämää. Elämääni on tullut niin paljon muutoksia ja tilanteita, jotka vaativat voimia jaksaa myös terveeltäkin ihmiseltä. Välillä en ymmärrä kuinka olen selviytynyt kaikesta. Vieläpä kaiken lisäksi olen pitänyt kaikki vaikeudet itseni sisällä, sillä olen kokenut että ei ole ollut ketään jolle olisin voinut asioitani purkaa. Ne vähäisetkin ihmiset kenelle olen yrittänyt raottaa edes vähän koko totuutta, tuntuvat etteivät he oikein ymmärrä. Varsinkin oman sairauteni osalta, he eivät ole ymmärtäneet ollenkaan. Olen ollut myös erittäin hiljainen blogini saralla, pahoittelen sitä kaikkia blogini lukijoita. Minulla ei vain ole ollut voimia edes kirjoittaa kuulumisia. Tällä hetkellä minulla ei ole juuri voimia mihinkään muuhun kuin nukkumiseen ja sekin tekee välillä tuskaa, sillä kivut valtaavat kehoni liian pitkään maattua. Yhdessä asennossa ei voi olla liian kauaa, koska kivut käyvät sietämättömiksi. Viikot menevät vain nukkuessa, syödessä ja välillä suihkussa käymisessä. Kaikki muut asiat vaativat nykyään niin paljon ylimääräistä energiaa, mitä minulla ei ole ollut vähään aikaan. 

Tällä hetkellä tuntuu että elämäni on vain kysymyksiä täynnä, enkä osaa valita suuntaa minne lähteä. Tosiasia on kuitenkin se, että on pakko tehdä jotain ratkaisuja, sillä elämä menee koko ajan eteenpäin, eikä voi jäädä vain paikoilleen. Kuten olen jo aikaisemmissa kirjoituksissani todennut, tuntuu kuin olisin kulkenut läpi pitkän pimeyden. Tuntuu etten ole pitkään aikaan saanut tarttumapintaa mistään tässä pimeydessä. Olen ollut täysin hukassa. Kuitenkaan pimeys ei voi jatkua ikuisesti. Niin olen hokenut itselleni. Olen alkanut epäilemään niin monia asioita elämässäni, yhtäkkiä minulla ei olekaan enää mitään mitä tavoitella. Ei ole päämäärää, ei suuntaa, silti pakko mennä eteenpäin. Sairautenikin on alkanut syömään suurempaa osaa itsestäni, enkä voi enää muuta kuin antautua sen mahdille. Liika on liika ja olen nyt loppupisteessä kaiken suhteen, en jaksa enää. Löydän yhä vähemmän asioita joista olen kiitollinen ja nautin, eikä minulla ole enää aikaa pysähtyä ajattelemaan maailmaa syvällisemmin. Tämä on todella surullista, sillä se ei pitäisi olla asia josta luopua ensimmäisenä. Olen kadottanut kokonaan yhteyden itseeni. Tuntuu etten osaa löytää sitä takaisin. Kaipaan vuoden takaista elämääni, jolloin olin hyvin itsetietoinen ja tasapainossa. Meditoin joka päivä jopa useita tunteja päivässä, vietin aikaa luonnossa hyvin paljon ja keskityin vain niihin asioihin joista pidän. Mitään muuta ei mahtunut elämääni ja voin silloin hyvin. Tuntuu että omille asioilleni ei ole ollut tilaa kuluneen puolen vuoden aikana. 



Arktiset näkymät
Olen muuttamassa uuteen kaupunkiin kuukauden päästä ja toivon sen tuovan paljon uusia positiivisia asioita elämääni. Tuntuu kuin koko oma elämäni olisi ollut tauolla viimeisen puolen vuoden aikana, vaikka koko ajan tässä on eletty. Olen voinut ihan älyttömän huonosti, enkä ole viihtynyt tässä nykyisessä kaupungissa, jossa olen asunut syyskuusta 2016 asti. Ehkä se ettei täällä ole ollut mitään tukiverkostoa minulle on yksi suuri tekijä. Sairaana ei oikein ole jaksanut panostaa uusiin ihmissuhteisiin, eikä ole ollut voimia edes etsiä sellaisia. Minua ei ymmärretä. Minun sairauttani ei ymmärretä. Tuntuu kuin olisin joku outo olio toiselta planeetalta. En jaa samoja arvoja tai ajatusmallia. Olen täysin erilaisessa tilanteessa kuin suurin osa ihmisistä. Ihmiset jotka ovat sanoneen ymmärtävän, loppupeleissä eivät ole ymmärtäneet laisinkaan mistä on kysymys. Toivottavasti tämä vuosi on todella uusi mahdollisuus. Ja kaikki se henkisyys minkä saavutin vuonna 2016, haluan löytää sen takaisin! <3 Ihanaa ja valoisaa uutta vuotta kaikille lukijoille! Toivon sydämestäni jokaiselle ihmiselle hyvää elämään. <3