Hoitoväsymys

Tämä oli odotettavissa, sillä se on jo jonkin aikaa ilmoitellut tulostaan. Nyt se on sitten iskenyt kunnolla päälle. Hoitoja aloittaessa olin täynnä tarmoa ja innostusta, mutta näin yhdeksän kuukauden jälkeen en olisi missään vaiheessa uskonut että pillereiden tai Cowden tippojen ottaminen olisi niin vaikeaa. Olen väsynyt ja kyllästynyt. Ennen itsestään selvistä rutiineista on tullut taakka. Vaikka en uskonut alun perin parantumisen olevan läpihuutojuttu, on todellisuus siitä huolimatta lyönyt vasten kasvoja.

Cowdenin protokollasta en ole lipsunut, sillä pidän sitä todella tärkeänä tekijänä parantumiseen. Samaa ei voi sanoa pillereiden syönnistä, jotka suurin osa on pelkästään lisävitamiineja mutta joukosta löytyy myös muutama yrtti. Suurin syy miksi pillereiden syönti on lipsunut, on se mahdoton huono olo niitä syödessä. Huono olo ja pahoinvointi seuraavat koko päivän, ruokahalu menee, vaikka kova nälkä olisikin. Osan kohdalla oksennan ne lähes välittömästi ulos. Pelkästään niiden haju tai ajattelu saa aikaan oksennusrefleksin. Tätä se kai tekee kun on yrittänyt jo tarpeeksi kauan niitä väkisin syödä. Tällä hetkellä minulla on lääkärin lupa pitää taukoa pahoinvointia aiheuttavista pillereistä. Joka on suuri helpotus minulle. Kuitenkin niiden uudelleen aloittaminen ahdistaa minua. Mitä jos en silloinkaan pysty syömään niitä? Vaikka osa niistä olisi ehdottoman tärkeitä…

Uskoa paranemiseen en ole menettänyt missään vaiheessa. Ja totta kai niitäkin päivä tulee kun romahtaa ja ei enää jaksa. Uskon vielä joku päivä parantuvani vaikka tällä hetkellä vointini on ottanut takapakkia. Lääkärinikään ei oikein tiedä miksi mikään ei tunnu auttavan. Tällä hetkellä odotamme verikokeiden tuloksia, jos niistä löytyisi jotain vastauksia. Olen ollut todella väsynyt viime päivien aikana enkä ole saanut nukuttua oikein hyvin. Kipuja on, mutta niidenkin kanssa selviää, ihmeellinen olotila vain seuraa.

Toissailtana olin menossa normaalisti nukkumaan kun väsytti. Pyörin kuitenkin sängyssä ainakin tunnin verran kun en saanut unta, sitten koko kehoni valtasi todellinen väsymys. En jaksanut liikkua, tuntui oudolle, tuntui sairaalle. Sydän pumppasi 100 kertaa minuutissa, vaikka vain makasin sängyssä. Kivut luonnollisesti vähän voimistuivat väsymyksestä. En keksinyt enää mitään muuta ratakisua kuin ottaa Tramalia, jotta saisin nukahdettua. Yleensä syön sitä vain äärimäisiin hätätapauksiin, kun kipu on niin kova että taju meinaa lähteä. Varmaan jotain tekemistä siinäkin on kun en ole nukkunut hyvin kahteen viikkoon, mutta miksi en ole saanut nukuttua? Herxeille nämä eivät vaikuta, sillä missään vaiheessa herxit eivät ole olleet tällaisia minulla. Enkä ole saanut herxejä todella pitkään aikaan.

Väsymyksen takia minun on vaikea nousta aamuisin sängystä. Sen kuitenkin teen. Pakotan itseni ylös viimeistään klo 12, vaikka väsyttäisi kuinka. Nukkumaan menen iltaisin jo 22. Vaikka olen työttömänä, eikä kukaan minua syyllistäisi, koen jollakin tavalla syyllisyyttä jos nukkuisin pidempään. Tänään kuitenkin tajusin myös jotain todella tärkeää, minkä olin unohtanut. Jos todella en jaksa, ei minun ole pakko. Olen kuitenkin sairas. Vaikka en olisi, on ihan ok myöntää itselleen että ei jaksa tai kykene kaikkeen mihin muutkin. Tästä syystä jäin sänkyyn ja nousin ylös vasta kello kaksi päivällä. Nukuin vielä illasta päiväunet ja kukaan ei ollut syyttämässä! Olen itse vastuussa kaikesta. Tämä on ollutkin minulle ihan alusta asti ongelma, asetan itselleni ihan turhaan paineita joista sitten stressaan. Onneksi olen parantanut tapaani valtavasti. Miksi turhaan aiheuttaa ylimääräistä huonoa oloa itselleen?

                      Iltoina kun kivut ja oireet valtaavat sinut, tuntuu kuin olisit yksin koko maailmassa. Tuntuu ettet pysty puhumaan kenellekään huonosta olotilastasi tai sinua ei ymmärretä. Tai päivinä kun olotilasi on todella kurja, sitä miettii, milloin tämä kaikki päättyy? Vaikka olen kiitollinen siitä että sairastuin tähän, se on opettanut paljon, enkä vaihtaisi mitään kokemuksia pois. Sairauden kanssa eläminen ei ole helppoa.