sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Antibiootit vai yrtit

Antibiootit


Olen nyt kahden kuukauden ajan noudattanut antibioottihoitoa, jossa minua lääkitään kolmella antibiootilla; Rimapen, Ceftriaxone ja Minocyclin. Aloitin ensimmäisenä Rimapenilla (rifampisiini), joka on tuberkuloosiin tarkoitettu antibiootti. Se on yksi tehoavin antibiootti bartonellan häätämiseen, jota minullakin epäillään.

Toisena antibioottina aloitettiin iv-tiputuksella Ceftriaxone, joka vaikuttaa suoraan keskushermostoon. Sillä minun kohdallani borrelia bakteeri on edennyt keskushermostoon ja saan vakavia neurologisia oireita. Kuten olen jo kertonut, kolme halvausta takana ja koko ajan voimistuvia lihaskramppeja ja pakkoliikkeitä sekä paljon muita, mutta tässä kaksi omasta mielestäni pahinta. Välipäivinä jolloin en käy iv-tiputuksissa otan ceftriaxonin tablettina.

Kolmantena antibioottina aloitin Minocyclinin. Se on laajakirjoinen antibiootti ja sillä on kerrottu olevan hermostoa suojaavia vaikutuksia eri sairauksien kuten esimerkiksi MS-taudin tai aivoinfarktin kohdalla. 

Näillä kolmen antibiootin yhdistelmällä on saatu hyviä tuloksia borrelioosin ja sen oheisinfektioiden häätämiseen. Jokaiselle kuitenkin räätälöidään omat antibiootit oireiden, haittavaikutusten ja allergisten reaktioiden takia. Jotkut eivät edes antibiootteja syö/tarvitse. Minun kohdallani antibioottihoito on ollut välttämätön. Esimerkiksi Ceftriaxonin tilalla moni käyttää Azithromycinia ja Rifampisiinin tilalla Levofloksasiinia. Jos minun antibioottihoitoni jatkuvat, Ceftriaxon vaihdettaisiin Azithromyciiniin, sillä lääkärini kertoi saaneensa uutta tietoa että liian kauan Ceftriaxonilla lääkitseminen saattaa johtaa borrelioosi bakteerin menemistä kysta- ja biofilmimuotoon, jolloin antibiootit eivät siihen tehoa. Onneksi on olemassa yrttejä jotka tuhoavat näitä muotoja. 

Antibioottihoitoni jatkuvat jos suolistotestin tulokset ovat hyvät, ei ole antibioottien aiheuttamia tulehduksia tai bakteereja, ja suolistoni kestää antibioottikuurin jatkumisen. Suolistoni on ollut jo monta vuotta huonossa kunnossa ja lääkärini halusi varmistaa suolistoni kunnon. Olen suurin piirtein ripuloinut ja kärsinyt löysästä vatsasta sekä kivuista vatsan ja suoliston alueella säännöllisesti neljän vuoden ajan. Hoitojen aloittamisen jälkeen tilanne on edennyt paremmaksi ja uloste muuttunut kiinteämmäksi, mutta edelleenkin suurin osa ravinnosta ei imeydy ja menevät suoliston läpi pikavauhtia. 

Suolistotestin lisäksi minulta otettiin uudelleen borrelia vasta-aineet, CD57 arvot ja keuhkoklamydia. Odotan tuloksissa edes vähän edistymistä näinkin lyhyellä aikavälillä, viime kokeet on otettu noin kaksi kolme kuukautta sitten. 


Vitamiinit ja lisäravinteet


Koska borrelia bakteeria on todella vaikea tappaa, antibiootit eivät ole ainoa hoitomuoto. Antibioottien oheella on huolehdittava riittävästä määrästä vitamiineja ja lisäravinteita. Pelkästään borrelia bakteeri kuluttaa näitä varastoja, mutta antibiootit kuluttavat lisää, joten on todella tärkeää huolehtia niiden saannista. Vitamiinit auttavat pitämään yllä ja nostattamaan vastustuskykyä, niillä myös ehkäistään antibioottien suurimmat tuhot. Vaikka antibiootit ovat erittäin tehokkaita bakteerin tappajia, on muistettava että ne tappavat loisten ja bakteerien lisäksi kehon omia hyviä bakteereita. Kuitenkin niiden kohdalla pitää arvioida onko hoidolla enemmän haittaa kuin hyötyä, useimmiten sillä on hyötyä. 
Minun nykyiset lääkkeet ja vitamiinit
Tuotteita joita syön joka päivä, ovat antibioottini; Minocyclin, Rimapen ja Ceftriaxone, vitamiinit ja lisäravinteet; C- ja D- vitamiinit, jodi ja magnesium(puuttuu kuvasta), krebbsplus, Physician's multi, Udo's oil kapselit (puuttuu kuvasta), Artemisin Solo, NAC, Serrapeptase (puuttuu kuvasta), Resveratrol, muut; Digest Gold, Lacto Seven -maitohappobakteerit, Boulardii (precosa) ja Nystatin (puuttuu kuvasta).

Krebbsplus on vitamiiniseos, jota käytetään ravintolisänä sairauksien yhteydessä. Hirveän paljon kyseisestä tuotteesta en tiedä.

Physicians's multi on monivitamiinivalmiste, joka sisältää montaa eri vitamiinia.

Udo's oil kapselit ovat udosöljy kapseleita, joilla on sama vaikutus kuin Omega-3 kalaöljyllä.

Artemisin Solo tukee immuunipuolustusta ja tukee Nuclear Factor kappa Beta tasoja, joka on luonnon oma proteiini. Se on ikään kuin kytkin joka kytkee tulehduksen päälle ja pois.

NAC eli N-asetyylikysteiini, toimii antioksidanttina. Muttuessaan kysteiiniksi, se lisää soluja suojaavan glutantionin synteesiä.

Serraptetase hajottaa elotonta kudosta, hyytymiä, kystia ja valtimoplakkia. Lisäksi se lievittää tulehduksia ja kiputiloja.

Resveratrol on ravintolisä, jolla on paljon terveysvaikutuksia. Se mm. ehkäisee syöpää, virustauteja, vanhenemista ja tulehduksia sekä suojaa hermosoluja.

Digest Gold on ruoansulatusentsyymi, joka auttaa pilkkomaan ravintoaineet vatsassa/suolistossa, helpommin imeytyvään muotoon.

Nystatin on lääkevalmiste joka estää hiivatulehduksia antibioottikuurien aikana.


L-glutamiini, 24h Valon paahdetut pellavansiemenet,
CoCoVi:n psylliumkuitujauhe ja Chia-siemenet
Näiden lisäksi juon joka aamu ennen syömistä seoksen jossa on 1tl Chia-siemeniä, 1tl paahdettuja pellavansiemeniä, 1tl psylliumkuituhauhetta ja 1tl L-Glutamiinia 3dl:ssä vettä. Chian-siemenet jätän yöksi likomaan pieneen määrään vettä, jotta niistä syntyisi chia-hyytelöä. Psylliumkuitujauhe turpoaa myös nesteessä, joten on tärkeää nauttia vähintään 3dl nesteitä seosta juodessa. Chia-siemenet, paahdetut pellavansiemenet ja psylliumkuitujauhe muodostavat suojaavan kalvon vatsaan ja suolistoon sekä ovat erittäin ravinnerikkaita! L-glutamiini auttaa lihaksia palautumaan ja korjaa lihasten mikrovaurioita.

Yrtit


Yrteillä on samat hyödyt kuin antibiooteilla. Yrttihoidoilla pystytään tappamaan yhtä lailla borrelia bakteeria ja sen oheisinfektioita kuten antibiooteilla. Yrtit ovat luonnonmukaisia ja hellävaraisenpia keholle, ja niillä ei ole samanlaisia haittavaikutuksia kuin synteettisesti kehitetyillä antibiooteilla. Useat jotka eivät pysty tai eivät ole halunneet käyttää antibiootteja ovat hyötyneet yrteistä ja saaneet loistavia hoitotuloksia. Olen itse kuullut kolmesta yrttiprotokollasta Cowden, Buhner ja Saksan BCA-klinikan oma yrttiprotokolla. Kaikki nämä protokollat koostuvat yrteistä, joilla on antibioottinen vaikutus sekä detox-yrteistä, jotka puhdistavat kehoa myrkyistä. Lisää ja tarkempaa tietoa jokaisesta protokollasta voi käydä lukemassa Jarkko Linkosuonion blogista; Yrttiprotokollat + muut tukihoidot infektioiden hoidossa (mm. Borrelioosi,Mykoplasma yms) Yrttiprotokollat ovat myös huomattavasti halvempia kuin antibioottihoito.

Cowdenin protokolla, 9 yrttitinktuuraa,
magnesiumin ja serrapeptaasen sekä Crypto Plus ja
Multimessenger
Sain itse tällä viikolla antibioottien rinnalle Cowdenin protokollan, jonka hyvillä mielin aloitin torstaina. Olen odottanut koko ajan yrttien lisäämistä hoitosuunnitelmaan. Tätä ennen söin noin kolmea yrttiä antibioottien kanssa, joiden tarkoitus oli tuhota kysta ja biofilmi muotoja sekä tappaa bakteereja. Kehoni kuitenkin reagoi todella voimakkaasti uuteen hoitomuotoon ja sain todella kovia päänsärkyjä ja pakkoliikkeitä sekä lihaskramppeja. Kipu oli VAS-asteikollla 1-10, kahdentoista paikkeilla, joten tuska oli suunnatonta. Lisäksi pakkoliikkeiden ja lihaskramppien takia minut jouduttiin syöttämään, jotta sain syötyä. Onneksi oireet helpottivat seuraavana päivänä. Perjantai-illalla sain kuitenkin melko pahan hengenahdistuksen, oli vaikea hengittää ja keuhkoputkiin sattui. Myös verta taas maistui suussa ja yskiminen tuli hirveän ''syvältä''. Oireet eivät helpottaneet edes savea juomalla, joka yleensä auttaa. Onneksi sekin meni itsestään yön aikana ohi. Lauantaipäivä oli hyvä, mutta yötä vasten ilmeni hikoulua. Hikoilun todella paljon, olin koko ajan aivan märkä. Kuumuuden ja hikoulun takia en pystynyt nukkumaan kovinkaan montaa tuntia.








 

4 kommenttia:

  1. Minulla todettiin syksyllä 2015 mykoplasma ja aloitin marraskuussa yrttiprotokollan sen hoitamiseen. Tarinani löytyy täältä http://kutsuvapauteen.blogspot.fi/2015/12/mykoplasman-hoito-yrteilla.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon linkistä blogiisi! Olen itse saanut todella paljon apua Cowdenin protokollasta borrelioosin ja sen lisäinfektoiden hoidossa. Nyt on jo menossa kahdeksas kuukausi. Toivottavasti yrteistä on sinullekin paljon apua! :)

      Poista
  2. http://kutsuvapauteen.blogspot.fi/2016/01/cowdenin-yrttiprotokolla-mykoplasman.html
    Tässä taas väliaikatietoja. Yrtit toimii!!

    VastaaPoista
  3. Linkitän tämän sun sivun blogiini mykopostaukseen:)

    VastaaPoista