Istuin eilen illalla sohvallani, kuuntelin musiikkia ja juttelin tuttavan kanssa. Kerroin hänelle kuinka hyvässä asemassa itse olin sairauden ja hoitojen suhteen, sillä olen löytänyt apua ja minulla on ollut varaa hoitoihin. Kaikesta siitä huolimatta vaikka yhteiskunta ei vielä tässä vaiheessa hyväksy diagnoosia ja siksi kukaan ei saa avustusta tai sairauspäivärahaa Kelalta. Samalla vaivuin masennuksiin, sillä mieleeni nousi tuhannet muut ihmiset ja lapset jotka kamppailevat saman sairauden kanssa, ehkä liian väsyneitä taistelemaan oikean hoidon tai diagnoosin puolesta, ehkä liian väsyneitä taistelemaan sairautta vastaan tai ehkä ovat löytäneet vihdoinkin lääkärin joka auttaisi, mutta heillä ei ole varaa kalliisiin hoitoihin...Tämä kaikki saa minut aina pois tolaltani. Joka kerta kun ajattelen että tuolla maailmassa on tästä samasta sairaudesta kärsiviä ja kuolevia, sydämeni särkyy tuhansiksi sirpaleiksi. Miksi muiden pitää kärsiä? Enkö voisi ottaa kaikilta borrelioosia sairastavilta heidän tuskansa, kipunsa ja kaikki oireensa, sillä tiedän että minä kyllä selviän niistä! Tämä tauti ei saa minua nujerrettua. Mutta en kestä katsoa vierestä kun joku muu joutuu käymään läpi samanlaisen helvetin, yhteiskunnan syrjimänä...se vain ei ole reilua!
Joka ikinen kerta kun ajattelen borrelioosin nujertamia ihmisiä, jotka eivät jaksa enää taistella saadakseen hoitoa, ovat luovuttaneet, ovat masentuneet, ovat kuulleet monen monelta lääkäriltä miten hänen tulisi käydä tutkituttamassa päänsä, sillä hän kuulostaa mielenvikaiselle, miten borrelioosi on vähiten nakertanut loppuun hauraan ihmiskehon, ne kaikki kivut ja tuska....vielä jos kyseessä on viaton viisi vuotias lapsi, jonka äiti on hädissään kun näkee että hänen lapsensa on vakavasti sairas, mutta lääkärit eivät löydä syytä, eivät suostu auttamaan, ja jäävät sen takia yksin, oman onnensa nojaan, alan itkemään.
Rukoilen niin paljon kaikkien puolesta että he eivät menettäisi toivoa! Haluan että kukaan ei tunne oloansa yksinäiseksi ja neuvottomaksi tämän sairauden kanssa, eikä antaisi sille voimaa nujertaa itseään! Rukoilen että kaikki näkisivät valon tunnellin päässä ja vielä päättäisivät kulkea sitä kohti. Näkisivät ilon pilkahduksen elämässä, toivoa ja syyn elää! Sillä jokainen on ainutlaatuinen ja meitä kaikkia tarvitaan täällä!
 |
| My Lyme Disease ♡ - vielä vuosi sitten, kärsin näistä 49 oireesta, lähes kaikista, joka päivä. Nyt jäljellä onneksi enää kourallinen. Toivoa on kun jaksaa vain uskoa! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti