Oireet eivät saa enää otetta minusta

Sain painoni nostettua takaisin 47 kiloon sen jälkeen kun olin kirjoitellut vatsaongelmistani. Pian sen jälkeen se rupesi tippumaan uudelleen, jonka jälkeen se on myöskin jäänyt aina siihen mihin se on tippunut. Kävin pitkästä aikaa vaa'alla eilen, edellisestä kerrasta oli jo 1,5 viikkoa, ja olin laihtunut 1,1kg. Alipainoisuuden raja saavutettu! Vielä kaksi kiloa pois, niin olen merkittävästi alipainoinen. Saavutus kai se on sekin! :'D Ihmiset alkavat huomata että kiloja on karissut, olen kuulemma laihtunut silmissä. Mutta yritän olla murehtimatta sen kummempaa. Aluksi painon tippumisesta meinasi tulla minulle ongelma, sillä kaikki vanhat housuni tippuivat pois päältä. Onneksi sain uudet pinemmät ja sopivat! Kotona voikin käyttää joogahousuja ja collegeja. :D Pitää vain ajatella että nyt on tämä tilanne, joka toivottavasti korjaantuu kun saan suoliston kuntoon. Uskon että laihtuminen johtuu suurimmaksi osaksi ravintoaineiden imeytymättömyydestä. Eikä kyllä ruokavaliossa ole paljon kehuttavaa, onhan se todella tiukka. Mutta syön aina kun on nälkä ja lisäilen oliiviöljyä jokaisella ruoalle paljon! 

Tuli hommattua myös uudet aurinkolasit! :)

Viime lauantai iltana 27.02, sain pitkästä pitkästä aikaa halvausoireita. Vasen jalka halvaantui polvesta alaspäin. Siitä on vuosi kun viimeksi vasen jalkani on halvaantunut. Tunto hävisi ja toimintakyky lähti. Onneksi jalka palautui supernopeasti, yhdessä yössä! Jes! Ja on toiminut sen jälkeen ihan normaalisti. Keskiviikko iltana sitten, 02.03, sain kasvohermohalvauksen! Sekin helpotti yöksi, mutta sitten seuraavan päivän aikana löi uudelleen päälle. Tänään se ei ole kuitenkaan vaivannut. Edelleen puolet tunnosta on poissa, mutta toivon sen palautuvan pian. Tuntohäiriöt eivät niinkään haittaa, niihin olen jo tottunut, mutta toiminnallisten ongelmien ilmetessä, se vaikuttaa syömiseen ja puhumiseen.

Ehkä pieni henkinen stressi on vaikuttanut halvausoireiden syntyyn, mutta kaikki tämä ei saa enää otetta minusta. Nämä oireet ovat vain tavallista arkea. Ne tulevat ja ne menevät. En välitä niistä. Nytkin olen ollut vain normaali positiivinen ja iloinen ihminen, kuten ennenkin, kaikesta huolimatta. Ennen olen säihkätynyt tai reagoinut halvaantumiseen hyvinkin voimakkaasti. Toivon että jatkossa niitä ei tulisi enää ollenkaan, mutta jos tulee, niin toivon että ne ''parantuisivat'' vieläkin nopeammin kuin mitä nyt. Onhan se ehkä vähän hurjan näköistä kun vasen suupieli ei liiku mihinkään puhuessa, mutta ei se minua haittaa. Ennen häpesin ja piilottelin kasvoja, nyt ajattelen että mitä väliä, se on osa minua ja osa minun tarinaa. :)

Odotan innolla tulevaa, mitä kaikkea se tuokaan tullessa, positiivisessa mielessä! :) Kuinka paljon vielä vointini paraneekaan ja pikku hiljaa oireet vain vähenevät! Minulla on vain niin huippu fiilis, ollut jo tammikuusta asti. Vaikka ongelmia aina putkahtaa, niin kaikesta aina selviää! Jes, kyllä tän taudin vielä selättää! :)