Lähtöpisteessä

Olin toipumassa maaliskuiselta halvaantumiselta, kun tietoa pitkäaikaisen parisuhteeni päättymisestä tuli julki. Ajankohta sille oli melko huono, sillä minun fyysistä ja henkistä hyvinvointia oltiin koeteltu vasta hyvin rankasti. Huhti- ja toukokuu olivat todella rankkoja toipuessani halvauksesta, erosta ja muutosta. Koitti kesäkuu ja uusi infektio. Se vei minut hyvin kriittiseen tilaan ennen kuin se saatiin hoidettua kuntoon. Neljä isoa tekijää hyvin lyhyessä ajassa saivat vointini pikku hiljaa huononemaan. 

Olin voinut kesäkuuhun mennessä todella hyvin, maaliskuun halvausta lukuunottamatta. Olisi voinut sanoa jopa että olin jo ''terve''. Olin kuin normaali terve ihminen, kuntoilin paljon, reissasin ja nautin olostani. Kun vointini lähti romahtamaan, en oikein itsekään halunnut myöntää että oireet johtuisivat borrelioosistani. Rehellisesti sanottuna, en edes itsekään oikein tiennnyt mikä tilanteeni todellisuudessa oli. Voin paremmin tietyssä näkökulmassa, mutta huonommin taas toisaalta. Elokuuhun mennessä oireitani alkoi ilmestyä useammin. Kun niitä tuli, tuntui kuin oireeni olisivat edenneet aina yhden tason verran eteenpäin. Ihan kuin sairauteni etenisi. En kuitenkaan halunnut uskoa tätä. Totuus voinnistani kuitenkin iski vasten kasvojani kun kävin pitkästä aikaa lääkärini vastaanotolla tällä viikolla.

Minun tilaneessani on todennäköisesti käynyt niin että tämä kesäkuinen ylimääräinen infektio laukaisi uudelleen borrelioosini aktiiviseksi. Joten, olen taas lähtöpisteessä. Lääkärini jopa ehdotti iv hoitoja, ja siinä vaiheessa tajusin että nyt on kyllä menty todella paljon takapakkia. Ihan kuin kaikki alkaisi taas alusta. Yritämme kuitenkin ensiksi hoitaa tilannettani yrteillä ja buustaamalla cowdenin protokollaa. Jos tämä ei auta, sitten edessä on iv hoidot. En voi sanoin kuvailla kuinka pettynyt ja maseentunut olen. Tuntuu kuin 1,5 vuotta olisi pyyhitty pois vain yhden ylimääräisen infektion takia. Tässä sitä näkee kuinka tärkeää olisi saada pidettyä elimistö tasapainossa, jotta vastustuskyky ei pääsisi heikentymään. Pitäisi olla täysin stressitön elämä ja ei saisi altistua millekään ylimääräiselle tekijälle.

Ensimmäinen päivä lääkkeideni kanssa on lähtenyt käyntiin ja olo on ollut hirveä. Loputonta pillereiden syöntiä edessä...vitamiineja ja yrttejä. Heti ensimmäinen erä pillereitä sai minut muistamaan hoitojen alkua ja sitä kuinka loppupeleissä en enää pystynyt niitä syömään, sillä voin niin pahoin niistä. Lisäksi ihan loppua kohden oksensin ne kaikki ulos, vaikka kuinka väkisin yritin pitää niitä sisälläni. Sama reaktio toistui. Valitettavaa on se että todellakin joudun nyt aloittamaan syömään niitä kaikkia taas. Toivon onnistuvani pitämään pillerit vatsassani vaikka mikä olisi! 

Iltaa kohden kaikki oireeni ja kipuni olivat tuleet takaisin. Nivel- ja lihaskipuja, sydänoireita, aivosumua, päänsärkyä, väsymystä, palelua, nykimistä....jne. Olen taas kuin zombi. Pelkästään ruoan lämmittämisestä ja syömisestä tuli niin rankka prosessi että meinasin purskahtaa itkuun kun en jaksanut. Persoonallisuuteni hukkuu taas sairauteeni. En todellakaan halua ajatella mitä kaikkea on vielä edessä, jos todellakin kaikki sama alkaa alusta mitä 1,5 vuotta sitten...Lisäksi minun pitäisi aloittaa opiskelut 22.08 aikuiskoulutuksessa, en todellakaan ole opiskelukuntoinen. Nyt saakin miettiä taas elämää uusiksi. 

Kehostani on taas tullut vankila. En pysty hallitsemaan sitä enää itse. Sairauteni on ottanut vallan. Kaikki energia menee vain seuraavasta hetkestä selviämiseen, ei ole enää päämääriä. Kaikki on taas yhtä isoa sumua, eikä tiedä mitä huominen tuo tulessa. Ajatus kaiken alottamisesta alusta saa minut itkemään, sillä en jaksaisi enää kärsiä. Olen väsynyt ja loppu. Ehkä huomenna jaksan ajatella positiivisemmin. Siten minun pitäisikin ajatella ja uskoa parempaan huomiseen. Aina ei vain voi jaksaa.