Viime vuoden aikana tuli nähtyä todella paljon ystäviäni ja tehtyä kaikkea sellaista, mistä olen kokenut että olen jäänyt paitsi nuoruudessani sairauden tuomien rajoitusten takia. Vuosi 2019 oli todella onnistunut vuosi eheytymisen kannalta. Niin henkisen kuin fyysisen. Koin olevan suhteellisen normaali, ja sain elää normaalia arkea. Syksyllä 2019 vointini hiukan romahti, sillä sairastin vyöruusun joka vei pariksi kuukaudeksi vointiani huonommaksi. Vuoden 2019 aikana aloitin myös yksilöllisen kuntoutuksen tuki- ja liikuntaelinsairauksien ryhmässä, ja suoritin ammatillista kuntoutustukiselvitystä. Yksilöllinen kuntoutus tuli päätökseen maaliskuun 2020 aikana. Ammatillinen kuntoutustukiselvitys on edelleen kesken. Rehellisesti sanottuna kaikista eniten sain hyötyä yksilöllisestä ohjauksesta, jossa muun muassa sain lihaskuntoharjoitteluun ohjeita siitä kuinka kehittää halvaantuneen puolen lihaksia ja kuinka varoa yliliikkuvia niveliä treenatessa. Muuten kuntoutuksilla ei ole juuri ollut hyötyä.
Joulukuussa tein suuren päätöksen. Olin tietoinen siitä että vuosi vuodelta siitä saakka kun olen joutunut luopumaan hoitoalan töistä ja unelmastani ensihoitajana, olen yrittänyt keksiä jotain muuta ammattia itselleni, mutta samalla vuosi vuodelta olen masentunut enemmän ja enemmän kun en voi tehdä sitä työtä jota todella haluan. Palo tehdä hoitajan töitä on niin suuri minussa. Haluan auttaa ihmisiä, sen on niin syvällä sisimmässäni. Se tekee minut onnelliseksi. On ihana nähdä kun tekemisilläni voin tehdä toisen ihmisen onnelliseksi tai edes helpottaa toisen oloa, saan siitä suurta nautintoa. Vuoden 2019 aikana, lempisarjakseni tuli Syke. En osaa sanoin kuvailla kuinka suuren palon se herätti minussa ja kaipuun päästä takaisin tekemään hoitajan töitä ja saavuttelemaan kohti unelmia. Välillä masennuin ja itkin epätoivosta, kun ajattelin etten voi enää koskaan palata takaisin oman alan töihin tai saavuttamaan unelmaani ensihoitajana. Sitten tein päätöksen. Tavoittelen unelmaani, tuli vastaan mitä tahansa. Vasta sen jälkeen voin luovuttaa. Sitten ainakin olen yrittänyt. Joten päädyin hakemaan perustason ensihoitajaksi, joka on lähihoitaja pohjainen koulutus. Ajattelin että menen testaamaan koulutusta ja katsomaan kuinka pärjäisin siinä. Jos pääsen opiskelemaan, ja opiskelu onnistuu ja jaksan työtä, aion pyrkiä ensihoitajan amk opintoihin. Ensimmäistä kertaa moneen vuoteen minulla on suunnitelma jota kohti mennä. Tiedän että menen riskillä, mutta luotan parempaan vointiini ja fyysisen rasituksen sietokykyyn niin paljon että suunnitelma voi jopa onnistua.
En tiedä mitä olen tehnyt että vointini dramaattisesti muuttui parempaan. Sen jälkeen kun paranin vyöruususta, olen voinut paremmin ja paremmin. Ihan sama minulle mikä on parantanut oloani, mutta toivon vain että hyvä olo ja vointi jatkuisi, eikä oireita tulisi. Nivelkivut ovat ainoastaan ainoa riesani, jotka pysyvät kurissa kipulääkityksellä. Kevään 2020 aikana tein toisenkin ison päätöksen. Kyllästyin heikkoon taloudelliseen tilanteeseeni ja siihen että vuokrani taas nousi. Päätin että haen kesätöihin. Siitä seurasi se että aloitin kokoaikatyöt 1.4. oman alan töissä. Olin suunnattoman iloinen siitä että sain alottaa työt jo 1.4. mutta samalla pieni huoli omasta jaksamisesta vaivasi mieltäni. Jotenkin palaset ovat taas alkaneet loksahtaa paikoilleen, ja monta vuotta pysähdyksissä oleva elämäni on alkanut käynnistyä uudelleen. Ilon, kiitollisuuden ja pelon tuomissa tunnelmissa.
Joulukuussa tein suuren päätöksen. Olin tietoinen siitä että vuosi vuodelta siitä saakka kun olen joutunut luopumaan hoitoalan töistä ja unelmastani ensihoitajana, olen yrittänyt keksiä jotain muuta ammattia itselleni, mutta samalla vuosi vuodelta olen masentunut enemmän ja enemmän kun en voi tehdä sitä työtä jota todella haluan. Palo tehdä hoitajan töitä on niin suuri minussa. Haluan auttaa ihmisiä, sen on niin syvällä sisimmässäni. Se tekee minut onnelliseksi. On ihana nähdä kun tekemisilläni voin tehdä toisen ihmisen onnelliseksi tai edes helpottaa toisen oloa, saan siitä suurta nautintoa. Vuoden 2019 aikana, lempisarjakseni tuli Syke. En osaa sanoin kuvailla kuinka suuren palon se herätti minussa ja kaipuun päästä takaisin tekemään hoitajan töitä ja saavuttelemaan kohti unelmia. Välillä masennuin ja itkin epätoivosta, kun ajattelin etten voi enää koskaan palata takaisin oman alan töihin tai saavuttamaan unelmaani ensihoitajana. Sitten tein päätöksen. Tavoittelen unelmaani, tuli vastaan mitä tahansa. Vasta sen jälkeen voin luovuttaa. Sitten ainakin olen yrittänyt. Joten päädyin hakemaan perustason ensihoitajaksi, joka on lähihoitaja pohjainen koulutus. Ajattelin että menen testaamaan koulutusta ja katsomaan kuinka pärjäisin siinä. Jos pääsen opiskelemaan, ja opiskelu onnistuu ja jaksan työtä, aion pyrkiä ensihoitajan amk opintoihin. Ensimmäistä kertaa moneen vuoteen minulla on suunnitelma jota kohti mennä. Tiedän että menen riskillä, mutta luotan parempaan vointiini ja fyysisen rasituksen sietokykyyn niin paljon että suunnitelma voi jopa onnistua.
En tiedä mitä olen tehnyt että vointini dramaattisesti muuttui parempaan. Sen jälkeen kun paranin vyöruususta, olen voinut paremmin ja paremmin. Ihan sama minulle mikä on parantanut oloani, mutta toivon vain että hyvä olo ja vointi jatkuisi, eikä oireita tulisi. Nivelkivut ovat ainoastaan ainoa riesani, jotka pysyvät kurissa kipulääkityksellä. Kevään 2020 aikana tein toisenkin ison päätöksen. Kyllästyin heikkoon taloudelliseen tilanteeseeni ja siihen että vuokrani taas nousi. Päätin että haen kesätöihin. Siitä seurasi se että aloitin kokoaikatyöt 1.4. oman alan töissä. Olin suunnattoman iloinen siitä että sain alottaa työt jo 1.4. mutta samalla pieni huoli omasta jaksamisesta vaivasi mieltäni. Jotenkin palaset ovat taas alkaneet loksahtaa paikoilleen, ja monta vuotta pysähdyksissä oleva elämäni on alkanut käynnistyä uudelleen. Ilon, kiitollisuuden ja pelon tuomissa tunnelmissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti