Tämä oli odotettavissa,
sillä se on jo jonkin aikaa ilmoitellut tulostaan. Nyt se on sitten iskenyt
kunnolla päälle. Hoitoja aloittaessa olin täynnä tarmoa ja innostusta, mutta
näin yhdeksän kuukauden jälkeen en olisi missään vaiheessa uskonut että
pillereiden tai Cowden tippojen ottaminen olisi niin vaikeaa. Olen väsynyt ja
kyllästynyt. Ennen itsestään selvistä rutiineista on tullut taakka. Vaikka en
uskonut alun perin parantumisen olevan läpihuutojuttu, on todellisuus siitä
huolimatta lyönyt vasten kasvoja.
Cowdenin
protokollasta en ole lipsunut, sillä pidän sitä todella tärkeänä tekijänä
parantumiseen. Samaa ei voi sanoa pillereiden syönnistä, jotka suurin osa on
pelkästään lisävitamiineja mutta joukosta löytyy myös muutama yrtti. Suurin syy
miksi pillereiden syönti on lipsunut, on se mahdoton huono olo niitä syödessä.
Huono olo ja pahoinvointi seuraavat koko päivän, ruokahalu menee, vaikka kova
nälkä olisikin. Osan kohdalla oksennan ne lähes välittömästi ulos. Pelkästään
niiden haju tai ajattelu saa aikaan oksennusrefleksin. Tätä se kai tekee kun on
yrittänyt jo tarpeeksi kauan niitä väkisin syödä. Tällä hetkellä minulla on
lääkärin lupa pitää taukoa pahoinvointia aiheuttavista pillereistä. Joka on
suuri helpotus minulle. Kuitenkin niiden uudelleen aloittaminen ahdistaa minua.
Mitä jos en silloinkaan pysty syömään niitä? Vaikka osa niistä olisi ehdottoman
tärkeitä…
Uskoa
paranemiseen en ole menettänyt missään vaiheessa. Ja totta kai niitäkin päivä
tulee kun romahtaa ja ei enää jaksa. Uskon vielä joku
päivä parantuvani vaikka tällä hetkellä vointini on ottanut takapakkia. Lääkärinikään
ei oikein tiedä miksi mikään ei tunnu auttavan. Tällä hetkellä odotamme
verikokeiden tuloksia, jos niistä löytyisi jotain vastauksia. Olen ollut todella
väsynyt viime päivien aikana enkä ole saanut nukuttua oikein hyvin. Kipuja on,
mutta niidenkin kanssa selviää, ihmeellinen olotila vain seuraa.
Toissailtana
olin menossa normaalisti nukkumaan kun väsytti. Pyörin kuitenkin sängyssä
ainakin tunnin verran kun en saanut unta, sitten koko kehoni valtasi todellinen
väsymys. En jaksanut liikkua, tuntui oudolle, tuntui sairaalle. Sydän pumppasi
100 kertaa minuutissa, vaikka vain makasin sängyssä. Kivut luonnollisesti vähän
voimistuivat väsymyksestä. En keksinyt enää mitään muuta ratakisua kuin ottaa
Tramalia, jotta saisin nukahdettua. Yleensä syön sitä vain äärimäisiin
hätätapauksiin, kun kipu on niin kova että taju meinaa lähteä. Varmaan jotain
tekemistä siinäkin on kun en ole nukkunut hyvin kahteen viikkoon, mutta miksi en ole saanut nukuttua? Herxeille
nämä eivät vaikuta, sillä missään vaiheessa herxit eivät ole olleet tällaisia
minulla. Enkä ole saanut herxejä todella pitkään aikaan.
Väsymyksen
takia minun on vaikea nousta aamuisin sängystä. Sen kuitenkin teen. Pakotan
itseni ylös viimeistään klo 12, vaikka väsyttäisi kuinka. Nukkumaan menen
iltaisin jo 22. Vaikka olen työttömänä, eikä kukaan minua syyllistäisi, koen
jollakin tavalla syyllisyyttä jos nukkuisin pidempään. Tänään kuitenkin tajusin
myös jotain todella tärkeää, minkä olin unohtanut. Jos todella en jaksa, ei
minun ole pakko. Olen kuitenkin sairas. Vaikka en olisi, on ihan ok myöntää
itselleen että ei jaksa tai kykene kaikkeen mihin muutkin. Tästä syystä jäin
sänkyyn ja nousin ylös vasta kello kaksi päivällä. Nukuin vielä illasta päiväunet ja kukaan ei ollut syyttämässä! Olen itse vastuussa kaikesta. Tämä on ollutkin minulle ihan alusta asti ongelma, asetan itselleni ihan turhaan paineita joista sitten stressaan. Onneksi olen parantanut tapaani valtavasti. Miksi turhaan aiheuttaa ylimääräistä huonoa oloa itselleen?
Iltoina kun kivut ja oireet valtaavat sinut,
tuntuu kuin olisit yksin koko maailmassa. Tuntuu ettet pysty puhumaan kenellekään
huonosta olotilastasi tai sinua ei ymmärretä. Tai päivinä kun olotilasi on todella
kurja, sitä miettii, milloin tämä kaikki päättyy? Vaikka
olen kiitollinen siitä että sairastuin tähän, se on opettanut paljon, enkä
vaihtaisi mitään kokemuksia pois. Sairauden kanssa eläminen ei ole helppoa.